Mestaripuolustaja mukaan KuPS-valmennukseen: ”Uusia näkemyksiä”
Kuva: Juha Tamminen
Viiden Suomen mestaruuden mies, HJK:sta KuPS:iin siirtynyt Rami Hakanpää ottaa tulevalla kaudella roolia myös savolaisseuran valmennuksessa.
– Hän on minulle ja apuvalmentaja Ylösen Harrille keskustelukaveri ja tuo uusia näkemyksiä ja tuulia valmennukseemme, KuPS:n päävalmentaja Esa Pekonen kertoi 34-vuotiaan kapteenin roolista tulevalla kaudella SuomiFutis-sivustolle.
Porilaislähtöinen Hakanpää aloitti liigauransa kotikaupunkinsa FC Jazzissa kaudella 1994. Mestaruuden hän voitti siellä 1996.
HJK:ssa hän oli kahteenkin eri otteeseen ja voitti mestaruudet vuosina 2002, 2003, 2011 ja 2012. HJK-pestien välissä hän oli FC Hongan runkopelaajia vuosina 2007-10.
– Hän on ollut hyvien valmentajien alaisuudessa ja tuo näkemystä siihen, mitä voisi tehdä toisin. Ja mitä ajatuksia hänelle on tullut, kun on ollut Antti Muurisen ja milloin kenenkin valmennuksessa.
– Minä päävalmentajana päätän, mitä niistä käytetään. Tärkein rooli hänellä on kuitenkin kentällä. Ohjata ja johtaa puolustusta.
KuPS kohtaa Veikkausliigan avauskierroksella MYPA:n kotikentällään sunnuntaina. Jo useita otteluita on peruttu kenttäolosuhteiden vuoksi avauskierroksella. Kuopiossa peli ei ole vaarassa tekonurmialustan vuoksi. Lue lisää tästä.
Kai Lintinen (twitter@kailintinen)
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi

- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin