OPS:n heikot otteet Ykkösessä saivat joukkueen managerin Miika Juntusen nimeämään itsensä päävalmentaja Luiz Antonion apuvalmentajaksi. Brassiluotsi itse ei näe tilanteessa mitään erikoista.

– Aina kun tulosta ei tule tarpeeksi, haluaa seurajohto muutoksia. Onko se valmentajan tai pelaajan vaihto tai jotain muuta. Ne olivat jutelleet, että jotain pitää tehdä, Antonio kertoo Palloliiton Huuhkaja-TV:ssä.

– Miika on tullut nyt penkille, hän on entinen joukkueenjohtaja ja olemme jutelleet, että pelaajien pitää uskaltaa pelata vanhaa OPS:n peliä. Hän haluaa vain parasta ja kaikki muutokset tapahtuvat seuran puolesta. En näe tässä asiassa mitään dramaattista, hän jatkaa.

Antonio kertoi, että pelaajistossa tulee tapahtumaan myös muutoksia. Tästä saatiin viitteitä viime viikolla, kun Jean Fridolin Nganbe Nganbe siirtyi FC Lahden paitaan.

– Nganbe Nganbe oli meille pettymys. Hän pelasi yli 700 minuuttia, joissa teki yhden ja syötti yhden maalin. Se ei ollut hyvä ja nyt meille tuli tilaisuus vuokrata. Ehkä hänellä on korkeampi motivaatio Veikkausliigaan, Antonio arvelee.

Lauantaina OPS kärsi 0-3 vierastappion FC Viikingeille. Oululaiset ovat voittaneet kahdeksasta viimeisestä kamppailustaan vain yhden.

Luiz Antonion koko haastattelu Huuhkaja-TV:ssä.