VPS:n Karsten Smith ja Jarno Parikka joutuvat pelikentiltä sivuun loukkaantumisten vuoksi.

Smith on häpyluun tulehduksen vuoksi sivussa peleistä vähintään elokuun ajan. Parikka on puolestaan polven kierukkavamman korjauksen takia sivussa tositoimista ainakin pitkälle syyskuuhun asti.

Päävalmentaja Olli Huttusen mukaan viime viikolla tehdyssä magneettikuvauksessa selvisi, että Smithin tulehdus on ärtynyt pahaksi.

– Hänen vaivansa meni pikku hiljaa huonompaan suuntaan peliruuhkan aikana, mutta hän uskoi ja toivoi sen parantuvan. Karsten joutuu huilaamaan varmuudella ensi alkuun koko elokuun ajan. Sen jälkeen katsotaan tarkemmin kuinka tilanne on kehittynyt, mutta poissaolo saattaa olla myös paljon pidempi, Huttunen selventää seuran verkkosivuilla.

Parikka menee elokuun puolivälissä tähystysleikkaukseen. Tällöin loukkaantumisen vakavuus selviää tarkemmin.

– Operaatiosta toipuminen menee Jarnon kohdalla ainakin pitkälle syyskuuhun. Kierukan korjauksesta toipuminen vie vähintään sen kuukauden, mutta siellä saattaa olla myös muuta vaivaa. Hänen osaltaan loppukausi on siis vaarassa, Huttunen jatkaa.