HJK jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa maanantaina Lahdessa, jossa isäntäjoukkue kaatui numeroin 2-0. Klubin päävalmentaja Sixten Boström joutui tekemään peräti neljä vaihtoa kokoonpanoonsa eri vaivojen vuoksi.

Teemu Tainio ja Mikko Sumusalo jättivät ottelun väliin viime hetkellä. Lisäksi Sakari Mattila ja Tapio Heikkilä eivät pystyneet pelaamaan.

– Sakari Mattila ja Teemu Tainio toivat tuliaisen Georgiasta ja makaavat nyt kotona jonkunlaisessa paskataudissa. Sakke oli poissa sen takia jo viime pelistä. Nyt se sitten tuli Temelle. Sakke oli jo itse asiassa harjoittelemassa eilen, mutta se tuli uudestaan tänään, Boström selvitti ottelun jälkeen.

– Heikkilän Tapsa ei myöskään pystynyt tänään osallistumaan. Sumusalolla on jonkunlaista häikkää nivusen seudulla. Oli alkuverryttelyssä, mutta ei sitten pystynyt pelaamaan, hän jatkoi.

Nelikon pelaaminen on vielä epävarmaa sunnuntain osalta. HJK kohtaa tuolloin kotikentällään TPS:n.