Outo episodi johti Paolo Di Canion potkuihin – sylki itseään naamaan
Kuva: Getty Images
Sunderland erotti managerinsa Paolo Di Canion viikko sitten ja hiljalleen tietoja potkujen syistä on alkanut tupsahdella Englannin mediassa. Daily Mirror raportoi, että West Bromwich-tappion jälkeen Di Canio avaisi sanaisen arkkunsa, joka johti lopulta hänen potkuihinsa.
Di Canio aloitti ottelun jälkeisen palaverin ottamalla lasillisen vettä, sylki sitä ylöspäin omalle naamalleen ja hieroi sitä kasvoilleen. Hän toisti tämän muutaman kerran ennen kuin aloitti verbaalisen avautumisen tappiosta. Vesitemppu oli häneltä metaforallinen esitys siitä, että joukkue sylki hänen kasvoilleen. Sen jälkeen hän vaati pelaajiaan tekemän samoin itselleen.
Daily Mirrorin mukaan Di Canio olisi halunnut viskata pelaajiensa kasvoille myös muutakin kuin pelkästään vettä ja se sai aikaan myös pelaajien avautumisen tilanteen. Kova sanaharkka jatkui myös seuraavan päivän harjoituksissa jonka jälkeen hän käski pelaajien soittamaan omistaja Ellis Shortille jos haluavat hänelle potkut.
Pelaajat ottivat vihjeestä vaarin ja lopulta Short joutui erottamaan managerin pelaajien vaatimuksesta. Nyt Sunderland etsii uutta manageria.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin