Rovaniemen Palloseura on jo ehtinyt julkaista kauden 2014 päävalmentajansa. Nicholas Otarun mukaan uutinen ei häiritse joukkueen keskittymistä kuluvan kauden päätökseen.

RoPS on käytännössä jo varmistanut paikkansa Veikkausliigassa, kun jäljellä on seitsemän kierrosta. Loppukaudeksi riittää kuitenkin panosta, niin tasainen sarjan keskikasti on. Kirsikkana kakussa rovaniemeläisille häämöttää Suomen Cupin finaali, jonne joukkue selvitti tiensä kaatamalla muun muassa FC Interin, HJK:n ja IFK Mariehamnin.

Napapiiriläisiä tällä erää kaksi kautta valmentanut Kari Virtanen ei halunnut jatkaa pestiään. Ensi kauden pääkäskyttäjäksi on palkattu FC Lahtea parhaillaan luotsaava Juha Malinen.

– Uskon, että uutinen saattaa vaikuttaa joukkueeseen positiivisesti. Se viestittää, että asioita hoidetaan koko ajan. Se tuo jatkuvuuden tunnetta. Emme ole alkaneet puimaan asiaa mitenkään, vaan kaikki saavat rauhassa keskittyä olennaiseen, Nicholas Otaru kertoo SuomiFutikselle.

FC Hongasta Rovaniemelle keväällä siirtyneen Otarun oma sopimus kattaa kauden 2013.

– Olemme keskustelleet jatkosta jotain, Otaru tyytyy kommentoimaan.

RoPS kohtaa seuraavaksi FC Hongan vierasottelussa Tapiolassa perjantaina 13.9.