FC Viikingit vahvisti valmennustaan – huoltajalle 21. kausi mittariin
FC Viikingit täydensi valmennusosastoaan. Päävalmentaja Ilkka Jäntin lisäksi tiimissä ovat mukana Slava Malakeev, Mika Sandberg sekä mv-valmentaja Juha-Pekka Pantsu. Raimo Böök jatkaa huoltajan tehtävissä.
Malakeev on entinen Viikinki-pelaaja, jonka vyöltä löytyy lähes 200 peliä seuran paidassa. Edustustusjoukkueen toisena valmentajana kaksi edellistä kautta ollut Malakeev laittoi nimensä sopimukseen, joka kattaa kaudet 2014 ja 2015. Myös päävalmentaja Jäntin kattaa vielä seuraavat kaksi kautta.
– Joukkueen tilanne on nyt todella hyvä. Meillä on jo hyvä runko kasassa ja pääsemme tammikuusta eteenpäin harjoittelemaan kunnolla. Tarvitsemme toki vielä vahvistuksia joukkueeseen, mutta pääsemme hyvistä asemista valmistautumaan tulevaan kauteen, Malakeev sanoo seuran verkkosivuilla.
– Viime kausi oli haastava, mutta se oli tärkeintä, että sarjapaikka säilyi. Tulevalla kaudella haluamme taistella sarjan kärkisijoista, valmentaja lisää.
Pantsu toimi jo viime kaudella edustusjoukkueen mv-valmentajana. Entinen Viikinkien pelaaja on mukana myös juniorien maalivahtivalmennuksessa.
Sandberg puolestaan siirtyi Viikinkien organisaatioon Järvenpään Palloseurasta, jossa hän toimi kaksi edellistä kautta seuran valmennuspäällikkönä ja edustusjoukkueen päävalmentajana. Viikingeissä Sandberg toimii junioripuolen valmennuspäällikkönä ja A-juniorien vastuuvalmentajana sekä on mukana myös edustusjoukkueen valmennustiimissä.
Pantsun ja Sandbergin sopimukset kattavat kauden 2014.
Böökille tuleva kausi on jo 21. edustusjoukkueen mukana. Böökin vastuulla ovat joukkueen huolto ja varusteet.
Viikinkien valmennustiimi tulee täydentymään vielä myös fysiikkavalmentajalla. Nimitys on tarkoitus tehdä joulukuun aikana.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Jürgen Kloppin entinen pelaaja pettyi luotsin ratkaisuun: ”En pysty ymmärtämään sitä”
- Ennakkopaketti Kansojen liigan otteluun Suomi-Englanti: Mistä näet pelin, arvioidut avauskokoonpanot ja Markku Kanervan kommentit
- Ranskan maajoukkueen ex-pelaaja tyrmistyi Kylian Mbappén ratkaisusta
- Sky: Jürgen Klopp tienaa suurta palkkaa Red Bullin organisaatiossa
- Argentiinan maajoukkuepelaajan kausi ohi – sai polvivamman
- FM: Kylian Mbappé haluaa pelata vain tärkeissä maaotteluissa – Ranskan jalkapalloliitto suuttui
- Anssi Suhonen sai siirtoikkunan sulkeuduttua ikävän tiedon – Huuhkajien keskikenttäpelaaja avasi hankalaa tilannettaan
- KuPS vahvisti tärkeän jatkosopimuksen
- Tämä asia MLS:ssä yllätti Matti Peltolan – ”En puhu ainoastaan Messistä ja Suárezista”
- Pikkuhuuhkajat oli yltää hurjaan urotekoon – Sveitsi tasoitti lisäajalla
- Anssi Suhonen sai siirtoikkunan sulkeuduttua ikävän tiedon – Huuhkajien keskikenttäpelaaja avasi hankalaa tilannettaan
- FM: Kylian Mbappé haluaa pelata vain tärkeissä maaotteluissa – Ranskan jalkapalloliitto suuttui
- Tämä asia MLS:ssä yllätti Matti Peltolan – ”En puhu ainoastaan Messistä ja Suárezista”
- Sky: Jürgen Klopp tienaa suurta palkkaa Red Bullin organisaatiossa
- Argentiinan maajoukkuepelaajan kausi ohi – sai polvivamman
- KuPS vahvisti tärkeän jatkosopimuksen
- Ole Gunnar Solskjaer kieltäytyi huippupestistä – palaamassa pian valmentamisen pariin
- Erling Haaland rikkoi yli 90 vuotta vanhan ennätyksen
- Nasser Al-Khelaïfi otti suorasanaisesti kantaa seurajoukkueiden MM-kisojen saamaan kritiikkiin
- Nikolai Alhon valmentaja vaihtuu taas – Claude Makélélé erosi pestistään seurajohdon vuoksi