Liverpoolissa loppukauden mittaisella lainalla Chelseasta oleva nigerialainen laitapelaaja Victor Moses, 22, kertoo tavoitteekseen tehdä 20 maalia seuralleen.

Mies ampui maalin Liverpool-debyytissään syyskuussa, mutta on sen jälkeen päässyt kentälle kahdeksasti eikä ole tehnyt maaliakaan.

Viime peleissä mies on otettu vasta vaihdosta kentälle, joten sillä on oma vaikutuksensa. Maalitähtäin on kuitenkin kovalla tasolla.

– Haluan tehdä noin 20 maalia tällä kaudella. Meillä on useita pelejä edessä, joten toivottavasti saavutan tavoitteeni. Minulla on kyvyt tehdä se mahdolliseksi, joten odotan innolla jokaista tulevaa peliä, Moses kertoi Sky Sportsille.

Laidassa tai kymppipaikalla

Moses ei aina ole mahtunut Liverpoolin kokoonpanoon, jos joukkue on esim. pelannut kahdella varsinaisella kärkipelaajalla Luis Suarezilla ja Daniel Sturridgella, jolloin keskikentälle on otettu puolustavampi pelaajia. Mies on pelannut laitapaikan lisäksi myös varsinaisten kärkimiesten alapuolella.

– Kun tulin joukkueeseen, olin heti avauksessa. Nyt managerilla on hieman erilainen näkemys ja hän haluaa hieman sekoittaa pakkaa. Minun täytyy vain olla kärsivällinen, odottaa vuoroani ja näyttä taitoni kentälle päästyäni.

Liverpool jatkaa pelejään sunnuntaina Hullin vieraana.