TPS nimesi uuden kakkosvalmentajan – valmentaja- ja pelaajakokemusta liigasta!

Viimeiset kaksi kautta IFK Mariehamnin edustusjoukkueen valmennusryhmään kuulunut Stefan Strömborg on nimitetty kausiksi 2014-15 Kakkosessa pelaavan ÅIFK:n päävalmentajaksi sekä TPS:n Veikkausliigajoukkueen kakkosvalmentajaksi.
45-vuotias Strömborg seuraa ÅIFK:ssa Mikko Hyyrystä, joka siirtyi TPS:n A-poikien päävalmentajaksi. TPS:ssä hän seuraa tehtävässään Jussi Nuorelaa, joka siirtyi puolestaan TPS:n B-poikien päävalmentajaksi. Strömborgilla on UEFA:n A-valmentajatutkinto on aivan loppusuoralla.
TPS ja ÅIFK ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo kaudesta 2010 lähtien, jolloin ÅIFK liittyi mukaan TPS:n koordinoimaan Southwest United -yhteistyöverkostoon. Olemassa olevaa yhteistyötä on tarkoitus tiivistää ja laajentaa entisestään edustusjoukkueiden osalta.
– Useat TPS:n nuoret pelaajat ovat päässeet pelaamaan kovia miesten pelejä ensimmäisen kerran juuri ÅIFK:ssa. Stefan Strömborg tuntee jo ennestään TPS:n organisaation erittäin hyvin, mutta hän ottaa samalla myös uuden haasteen urallaan siirtyessään ensimmäistä kertaa päävalmentajaksi , FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Juha Reini kertoi tiedotteessa.
– Stefu teki erittäin hyvää työtä Maarianhaminassa ja uskomme, että hän on juuri se oikea henkilö tämän yhteistyön toteuttajaksi TPS:n ja ÅIFK:n välille.
Strömborg on toiminut myös Pargas IF:n valmennuspäällikkönä 2009-2011. Hän on toiminut myös Suomen Palloliiton palveluksessa fysioterapeuttina eri maajoukkueiden parissa 1998-2006 sekä samoissa tehtävissää TPS:ssä kausina 2007-2009.
Pelaajana Strömborg on edustanut liigakentillä TPS:ää ja FC Interiä sekä Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarajatasolla GIF Sundsvallia. Kaudella 1989 Strömborg pelasi myös ÅIFK:n edustusjoukkueessa. Hän on PIF:n kasvatti, joka on edustanut TPS:n eri ikäkausia myöhemmin juniorina.
– Minulle on suuri kunnia toimia ÅIFK:n edustusjoukkueen päävalmentajana sekä palata myös TPS:n edustusjoukkueen mukaan. Koen, että tämä mahdollisuus tulee minulle juuri oikeaan aikaan, Strömborg itse kertoo.
Vuonna 1908 perustetulla ÅIFK:lla on erittäin pitkä ja kunniakas seurahistoria ja sen miesten edustusjoukkue voitti ensimmäisenä Helsingin ulkopuolisena joukkueena Suomen mestaruuden vuonna 1910. ÅIFK uusi mestaruutensa myös vuosina 1920 ja 1924. Suomen Cupin mestaruuden ÅIFK voitti vuonna 1965.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan