Pietarsaaren Jaro saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun seuran oma kasvatti Fredrik Svanbäck palaa riveihin.

Mies teki debyyttinsä Veikkausliigassa 18-vuotiaana kaudella 1997. Kausien 1997-2004 välillä hän taisteli punapaidoissa yhteensä 109 Veikkausliigaottelua, joissa syntyi 19 maalia. Yleisön suosikiksi nopeasti noussut Svanbäck pelasi Jaron väreissä myös Ykköstä.

Kaudeksi 2005 mies teki sopimuksen Helsingborgs IF:n kanssa ja ura jatkui kivikovassa Ruotsin pääsarjassa. Allsvenskanissa pelejä kertyi lähes sata. Kaudella 2008 Svanbäck kävi lainalla Jarossa pelaten kuusi ottelua ilman tehoja. Helsingborgsin kanssa palkintokaappiin tuli Ruotsin Cupin voitto kaudelta 2006.

Helsingborgs-vuosien jälkeen Svanbäck siirtyi Ruotsin toiseksi korkeimmalle tasolle Landskrona BoIS:n riveihin vuoden 2009 lopulla, jossa hän on pelannut aina kuluneen kauden loppuun.

Kaksi maaottelua Huuhkajissa

Svanbäck on ansainnut tililleen myös kaksi maaottelua Suomen paidassa. Ensimmäisen maaottelunsa mies pelasi vuonna 2004 Bahrainia vastaan. Toinen kamppailu pelattiin vuonna 2008 Bulgariaa vastaan.

Svanbäckin sopimus kattaa tulevan kauden. Juuri 34-vuotta täyttänyt keskikenttämies on innoissaan paluusta kasvattajaseuraansa.

– Tuntuu mahtavalta palata Jaroon. Olen aina sanonut, että tulen vielä pelaamaan Jarossa. Nyt se sitten tapahtuu. Ehkä en vielä lopeta uraani Jarossa, mutta pelaan Pietarsaaressa ainakin vielä kerran. Tämä oli oikeastaan viimeinen mahdollisuus. Tilanne oli ”nyt tai ei koskaan”, mies toteaa Jaron verkkosivuilla.

Seuran vahvuuteen vasta maaliskuussa

Svanbäck muuttaa Suomeen kuitenkin vasta maaliskuun alussa, jolloin hän myös liittyy Jaron harjoitusvahvuuteen. Siihen asti mies pitää itseään kunnossa Ruotsissa huippuseuran kanssa.

– Kuntopuoli ei tule olemaan ongelma, sillä sitä pystyy harjoittelemaan hyvin yksin. Tarvitsen kuitenkin pallollisia harjoituksia ja ne tulen vetämään täällä siihen asti tulen Pietarsaareen, Svanbäck kertoo.

Svanbäck ja päävalmentaja Alexei Eremenko ovatkin keskustelleet jo pitkään miehen roolista, kun hän Jaroon saapuu. Minillä on selkeä kuva siitä mitä Jere hänestä haluaa.
– Paikkani tulee varmasti löytymään keskikentän keskustasta. Todennäköisemmin se on puolustava rooli, vaikka voin pelata myös ylempänä. Siitä on kauan kun olen viimeksi pelannut laidassa ja joukkueesta löytyy varmasti muita, jotka ovat nopeita ja haluavat laidoilla haastaa.

– Loppujen lopuksi sillä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä. Haluan pelata hyvin ja nauttia ajastani Jarossa