Suomen Kakkosessa pelattu Gnistanin ja Grankulla IFK:n peli jaksaa edelleen kiinnostaa, vaikka loppuvihellys kuului jo toukokuussa. Nyt ottelu on nostettu arvovaltaiseen seuraan.

Aiemmin 101GreatGoals.com-sivusto nimesi Gnistanin ja Grankulla IFK:n 3-3-pistejaon ”ehkäpä parhaaksi otteluksi ikinä” (uutinen). Nyt brittilehti The Guardian nosti koko ottelun esiin arvioidessaan verkkosivuillaan viikon osumaa.

FC Gnistan ja GrIFK ovat päässeet listalla varsin kovaan porukkaan, sillä viikon maalista kilpailevat myös esimerkiksi Ronaldinho, Mario Balotelli ja Zlatan Ibrahimovic.

FC Gnistanin ja GrIFK:n pelissä nähtiin paljon muutakin kuin kuusi osumaa – ainakin yksi tuuletus ja täydellisesti hukattu maalipaikka voisivat värittää monenlaista koostevideota. Katso ottelutapahtumat videokoosteesta sivun ylälaatikosta.

The Guardianin juttuun pääset puolestaan tästä.