FIFA kumosi pääsihteerinsä aiemmat kommentit: ”Qatarin MM-kisojen aikataulusta ei tehty päätöstä”

FIFA korjasi keskiviikkoiltapäivänä oman pääsihteerinsä Jerome Valcken ranskalaismedialle aiemmin antamaa tietoa (uutinen), että kattojärjestössä on päätetty vuoden 2022 Qatarissa pidettävien MM-kisojen siirtämisestä kesästä talveen.
FIFA:n puhemiehen mukaan viimeistä päätöstä ei ole aikataulusta tehty, kertoo BBC Sport.
Kaikki juontaa siitä, että kisojen myöntämisen jälkeen on käynyt ilmi, että kisojen pelaaminen perinteisesti kesä-heinäkuussa lienee puhdas mahdottomuus kuumien olosuhteiden vuoksi.
Valcken aiempien kommenttien mukaan kisat ollaan siirtämässä pelattavaksi marraskuun puolen välin ja tammikuun puolen välin välisenä aikana, mutta mitään virallista päätöstä ei ole tehty.
FIFA selvittää eri sidosryhmiensä, mm. maanosa- ja maaliittojen, eri sarjojen, seurojen ja pelaajien sekä kaupallisten kumppaniensa kanssa sopivaa ajankohtaa.
FIFA:n puheenjohtaja Sepp Blatter on kuitenkin osaltaan kommentoinut asiaa siten, että kisat tullaan pelaamaan talvena.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!