JJK nosti raamikkaan kasvattinsa edustusrinkin – ”Kaikki modernin topparin tunnusmerkit”
Kuva: Juha Tamminen
Ykkösestä vauhtia hakevan JJK:n edustusjoukkueen runko vahvistuu jälleen puhdasverisellä JJK-kasvatilla kun Joona Itkonen allekirjoitti tänään yksivuotisen pelaajasopimuksen seuran kanssa.
Joonan ura alkoi JJK-junioreissa jo Kortteliliigassa ja viime vuodet hän on kantanut isoa vastuuta A-nuorten puolustuksen herrana. 19-vuotias nuorukainen edustaa kaikkia modernin huipputopparin tunnusmerkkejä: yli 190-senttinen varsi, nopea ja erittäin hyvä pallollisessa pelissä.
Vasenjalkaisuus tuo yhdistelmään vielä oman vivahteensa, joten kaiken kaikkiaan Joonan nousu edustusjoukkueeseen on erittäin tervetullut lisä Kettujen keskuspuolustukseen.
– Joonalla on ainutlaatuisia ominaisuuksia ja kaikki eväät päästä pitkälle. Vasureita ei koskaan ole liikaa ja nyt meillä on hyvä, positiivinen kilpailutilanne siihen topparinpaikalle, JJK:n päävalmentaja Juha Pasoja luonnehtii uusinta sopimuspelaajaansa seuran kotisivuilla.
Topparin omat kehityskohteet selvät
Joonalle nousu edustusjoukkueen rinkiin on luonnollisesti iso juttu. – Upea ja tunteikas asia nousta oman kasvattiseuransa, oman kotikaupunkinsa edustusjoukkueeseen. Tätä paitaa kannan ylpeydellä ja annan kaikkeni joukkueen eteen jokaisessa pelissä ja harjoituksessa, Joona kertoo. Pitkänhuiskealla topparilla on selkeät kuviot tulevaan kauteen ja siihen valmistautumiseen. – Lisää pelitilannekovuutta, paremmat ajoitukset pääpalloihin. Ja tietty omia vahvuuksia eli nopeutta ja pelinavaamista entistäkin paremmalla tasolle. Nyt alkaa todellinen työnteko ja tulokset lunastetaan sitten kesällä peleissä.LUE MYÖS:
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Veikkausliigasta tuttu José Riveiro saanut AIK:n hyvään iskuun – valittiin Allsvenskanin kuukauden valmentajaksi
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
- Ville Koski iski ensimmäisen maalinsa La Ligassa
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Kroaattipelaaja keksi täysin uuden tavan huijata vastustajaa
- 16-vuotias keskikenttäpelaaja loisti Mestarien liigassa – asiantuntijalta hurja vertaus
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras