Englannin Valioliigan 23. kierros pelataan viime viikonlopun FA-cup –kierroksen takia jo arkena, kun tiistai-illan ohjelmassa on kuusi ottelua ja kierros saadaan täyteen keskiviikon neljän ottelun myötä.

Etukäteen ajateltuna kierroksen suurin ottelu on Liverpoolin paikalliskamppailu Anfieldilla, mutta tällä kertaa myös Manchester Unitedin ja Cardiffin kohtaamisessa on iso lataus.

Cardiffin managerina tekee paluun entiselle kotikentälleen suuri pelaaja ManU:n lähihistoriasta: Ole Gunnar Solskjär.

Solskjär edusti Unitedia kaiken kaikkiaan 11 vuotta pelaten seuran paidassa 366 ottelua, joissa hän viimeisteli 126 maalia. Noista osumista ikimuistoisin on kiistämättä kevään 1999 Mestareiden liigan finaalin voittomaali ottelun aivan viime hetkillä.

Lempinimellä ”Molden Enkeli” tai ”Lapsenkasvoinen Tappaja” tunnettu Solskjär otti managerointivastuun Cardiffissa vuoden alussa, kun seuraa kannattajien mielestä aivan liian tempoilevasti johtava Vincent Tan potki pihalle seuran Valioliigaan nostaneen Malky Mackayn ja nimitti Norjan liigan Moldea valmentaneen Solskjärin hänen tilalleen. Nimityksen jälkeen Cardiff on voittanut FA-cupissa Newcastlen ja Boltonin ja hävinnyt liigassa West Hamille ja Manchester Citylle.

Solskjär saanee Unitedin kannattajilta arvostavan ja lämpimän vastaanoton, sillä se on yleensä saarella tapana näissä tapauksissa. Moisesta arvostuksesta ja vastaanotosta ovat vuorollaan nauttineet ainakin Cristiano Ronaldo ja David Beckham.

Pelillisesti suurin mielenkiinto kohdistuu Unitedin tuoreeseen hankintaan Juan Mataan. Todennäköistä on, että epävireisesti viime aikoina pelanneen ManU:n manageri David Moyes hakee joukkueelleen piristysruisketta sillä, että laittaa seuran ennätyshankinnan heti tuleen. Todennäköisyys Matan pelaamiselle kasvoi, kun selvisi, ettei Michael Carrick pystyne pelaamaan nilkkavamman takia.

ManU on saanut hyviäkin uutisia sairastuvalta, sillä hyökkääjät Wayne Rooney, Robin van Persie ja Marouane Fellaini ovat kaikki harjoitelleet viime päivinä. Heidän pelaamisensa on kuitenkin epävarmaa, joidenkin kohdalla jopa epätodennäköistä.

ManU:n puolustusta heikentää Nemanja Vidicin pelikielto.

Cardiff matkustaa Old Traffordille liigajumbona, joten se tarvitsisi pisteitä kipeästi. ManU kuitenkin hamuaa yhä neljän joukkoon, joten pisteet jäänevät Luoteis-Englantiin.

Merseysidella taistellaan sijoituksista

Liverpool ja Everton ovat vain pisteen päässä toisistaan Valioliigan sarjataulukossa Liverpoolin ollessa neljäs ja Evertonin viides. Molemmat tavoittelevat tosissaan paikkaa neljän parhaan joukossa, mikä takaisi paikan ensi kauden Mestareiden liigaan.

Liverpool tavoittelee samalla paluuta siihen, että se olisi kauden lopussa Evertonin edellä sarjataulukossa ”Toffeesin” sijoituttua kahtena edelliskautena ”Punaisten” edelle.

Molempien puolustusta heikentävät lukuisat loukkaantumiset. Liverpoolin Daniel Agger, Mamadou Sakho, Glen Johnson ja Luis Enrique ovat eri vammojen takia sivussa. Evertonin alakerrasta on poissa Bryan Oviedo, kun taas Sylvain Distinin, Phil Jagielkan, Seamus Colemanin ja Antolin Alarazin kuntoa tarkkaillaan vielä.

Joukkueiden kohdatessa syyskierroksella Goodison Parkilla katsojat saivat nähdä kauden tähän asti viihdyttävimmän ottelun, jossa pidettiin liki hengästyttävää tempoa alkuvihellyksestä loppuvihellykseen saakka. Molemmat joukkueet myös mättivät maaleja pelin päättyessä varsin oikeudenmukaisesti 3-3 -tasapeliin.

Molempien joukkueiden kärjestä löytyy tulivoimaa, mutta ennakkoasetelmissa kotijoukkue Liverpool vie pidemmän korren. Liverpoolin Luis Suarez ja Daniel Sturridge ovat teurastaneet lukuisia puolustuksia tällä kaudella, ja keskikentälle palannut Steven Gerrard toimii jälleen joukkueen selkärankana.

Everton jää Romelu Lukakun ja Kevin Mirallasin kanssa laadussa hieman jälkeen, mutta paikallisasetelma tasaa vahvuuksia aina jonkin verran.

Liverpool on silti ottelun suosikki. Everton on viimeksi voittanut Anfieldilla liigaottelun yli 14 vuotta sitten, syyskuun 27. päivänä vuonna 1999.

Paras vierasjoukkue matkaa Southamptoniin

Liigan paras vierasjoukkue on liigaa johtava Arsenal. Sen tiistai-illan vastus on nimenomaan vieraissa kohdattava Southampton.

Arsenal on saalistanut 11 vierasottelustaan peräti 25 pistettä. Se on kärsinyt pistemenetyksiä matkapeleissään vain hävittyään molemmilla Manchesterin joukkueille ja pelattuaan tasan West Bromwichin kanssa.

Arsenal on myös voittanut kaikki kilpailut mukaan lukien peräti kahdeksan viimeisintä otteluaan, joten Olivier Giroux’n, Santi Cazorlan ja Mesut Özilin voimin se on ottelun ainoa ennakkosuosikki.

Southampton on pelannut tällä kaudella kotonaan kolme ottelua liigataulukossa yläpuolellaan olevia joukkueita vastaan. Näistä otteluista ”Pyhimykset” ovat saaneet vain yhden pisteen Manchester Cityltä.

Kotijoukkuetta heikentää sekä puolustaja Dejan Lovrenin ja hyökkäävän keskikenttämiehen Gaston Ramirezin loukkaantumiset.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen