Mika Ääritalo pikakomennuksella Saksaan
TPS:aa edustanut Mika Ääritalo sai tiistaina puhelun agentiltaan ja torstaina turkulainen löysi itsensä jo Saksan 3. Bundesliigassa pelaavan Holstein Kielin harjoituksista. Ääritalo kertoo SuomiFutis-sivuston haastattelussa miten kaikki kävi.
Siirryit todella pikaisella aikataululla saksalaisseuraan, kerro siirron taustoista?
Tiistaina tuli agentilta puhelu, että kiinnostusta on 3. Bundesliigasta. Siellä haluttiin minut mahdollisimman nopeasti sinne. Sitten keskiviikkona varattiin lennot ja torstaiksi. Tulin tänne ja aamukahdeksalta oli lääkärin tarkastus, sitten sopimusneuvottelut. Eli aika nopealla aikataululla edettiin kun perjantaina olin mukana jo treeneissä, Ääritalo naurahtaa.Miltä seura vaikuttaa?
Paremmat olosuhteet täällä on varmaan kuin Ruotsissakaan missään. 6-7 harjoituskenttää, komea treenisentterit, porealtaat ja kaikki mahdollinen. Todella ammattimaisesti hoidettu seura. Monet varmaan ajattelee, että miksi joku siirtyy 3. Bundesliigaan, vaikka olisi muita vaihtoehtoja. Täällä seurat ovat täysammattilaisseuroja ja jalkapallo iso juttu tälläkin sarjatasolla.Millaiset odotukset seuralla on sinua kohtaan ja itselläsi omaa rooliasi ajatellen?
He hakivat hyökkäyspään pelaajaa, joka pystyy tekemään maaleja. Sitä minulta odotetaan ja sitä itse tavoittelen. Tehdä maaleja ja auttaa joukkuetta pysymään sarjassa. Tämä on hyvä näyteikkuna Saksassa, sillä tätä seurataan todella paljon. Jos täällä pärjää hyvin, niin se antaa luottoa, että pystyy jollain tasolla pelaamaan ulkomailla.Teitä suomalaisia taitaa pelata jo peräti viisi Saksan 3. Bundesliigassa. Odotatko kohtaamisia heidän kanssaan?
Meitähän on täällä jo varsinainen kommuuni. Mielenkiinnolla odotan niitä pelejä. Taitaa olla heti toinen ottelu Hallescher FC:tä ja Timo Furuholmia vastaan.Millaisen arvelet olevan Saksan 3. Bundesliigan tason?
Veikkaan, että tämä on aika samanlainen kuin 2. Bundesliiga. Fyysinen sarja, kovaa mennään päästä päähän, mutta taitoa on ehkä vähän vähemmän.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan