Tunteet leimahtivat harjoitusottelussa Kauniaisissa – tuntuvat pelikiellot kahdelle
Kuva: Juha Tamminen
Palloliitto on lätkäissyt tuntuvat pelikiellot Kakkosessa pelaaville GrIFK:n Sami Salmelle sekä FC Myllypuron Vincent Emikalle. Kaksikko otti yhteen harjoitusottelussa 11. tammikuuta.
Salmi sai pelikieltoa 15. maaliskuuta asti, Emika maaliskuun loppuun. Palloliiton kurinpitovaliokunta kuvasi tapahtumien etenemistä raporttien perusteella seuraavasti.
Ottelun noin 35. peliminuutilla GrIFK:n pelaaja Sami Salmi ja FC Myllypuron pelaaja Vincent Emika kävivät pelitilanteen jälkeen toistensa kimppuun. Erotuomarit eivät nähneet kumpi teki ensimmäisen rikkeen. Molemmat pelaajat ajautuivat maahan, jolloin Emika potkaisi Salmea päähän ja Salmi potkaisi jalkapohjat edellä Emikaa mahaan. Molemmat nousivat maasta ja Emika löi vielä Salmea kasvoihin. Tilanne loppui siihen, kun kanssapelaajat tulivat erottamaan pelaajat toisistaan. Sekä Salmi että Emika saivat punaisen kortin.Kurinpitovaliokunta toteaa kaksikon käyttäneen toisiaan kohtaan ”todella fyysisiä voimakeinoja”. Itse harjoitusottelu päättyi GrIFK:n 2-0-voittoon. FC Myllypuro nousi viime vuonna ylivoimaisella lohkovoitolla Kakkoseen.
LUE MYÖS:
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan