FC Honka vahvistaa valmennustiimiään tutulla miehellä
Kuva: Juha Tamminen
Uransa viime kauteen lopettanut FC Hongan pitkäaikainen maalivahti Tuomas Peltonen liittyy edustusjoukkueen valmennustiimiin maalivahtivalmentajaksi.
Päävalmentaja Mika Lehkosuo on jo joulukuun alusta joukkueen maalivahtien harjoittelusta vastanneen Peltosen pestin virallistumisesta erittäin tyytyväinen.
– Olen todella iloinen, että saimme pois lähteneen Jarkko Tuomiston tilalle toisen ammattilaisen. ”Tupe” on todella oppimishaluinen ja –kykyinen sekä tuo jatkuvuutta FC Hongan valmennuslinjaan, Lehkosuo iloitsi seuran kotisivuilla.
– Ensimmäinen palaute- ja kehityskeskustelukierros pelaajien kanssa antoi maalivahtien puolelta viestin, että ”Tupe” on hoitanut valmennustyönsä erittäin hyvin, ja he ovat saaneet jo ensimmäisten viikkojen aikana uusia virikkeitä toimintaansa, Lehkosuo sanoo.
Myös Peltonen itse on tyytyväinen ja innostunut uudesta pestistään, mihin kuuluu myös vastuuta ”toimistolla”.
– Kaksi kuukautta olen ollut ikään kuin työharjoittelussa opettelemassa valmennukseen liittyviä uusia asioita. Olen pitänyt valmennustyöstä todella paljon, ja lähden suurella innolla kehittämään niin maalivahtejamme kuin itseänikin.
– Tehtävänkuvaani tulee kuulumaan valmennuksen lisäksi myös joukkueenjohdollisia ja viestinnällisiä tehtäviä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Didier Deschamps läksytti U14-pelaajaa: kertoi, mihin virheeseen ei kannata sortua
- Tästä puhuu koko Saksa: Nainen miesten päävalmentajaksi Bundesliigassa
- Alfie Cicalen HJK-debyytti jäi katkeraksi – “Olen pettynyt”
- Puhuttavia tilanteita Interin ja Ilveksen huippukamppailussa – 18-vuotias lupaus ratkaisi ajassa 90+6
- AC Oulu hiljensi Helsingin jälleen – Rasmus Karjalainen: “Meillä on kentällä 11 johtajaa”
- HJK nurin! Onko tässä alkaneen Veikkausliiga-kauden piristysruiske?
- Yle: 16-vuotias suomalaislupaus siirtyy Norjan sensaatioseuraan
- Suomeen palannut maalitykki osui taas Veikkausliigassa
- Paul Pogba palasi pelikentille – paljastus tulevaisuudesta
- Miten näin voi käydä? Nike tutkii kiusallista ongelmaa MM-kisapaidoissa

- Bayern-legendalta raju väite: “Jamal Musialan pitäisi jättää MM-kisat väliin”