Suomen poikamaajoukkuepeluri Valioliiga-seuran akatemiaan
Kuva: Juha Tamminen
SJK U19 joukkueen Joonas Sundman on tehnyt 3-vuotisen akatemiasopimuksen Englannin Aston Villaan. Sundman toimii myös Suomen U16 maajoukkueen kapteenina.
Vuonna 1998 syntyneen ja SJK-junioreiden kasvatin, sopimus alkaa vasta heinäkuussa ja nuori mies ehtii todennäköisesti pelata sitä ennen vielä mukana SJK U19 joukkueessa ja kenties Kerho 07:ssa Kakkosta. Ikänsä puolesta Joonas voisi edustaa vielä B-junioreita.
Miehen isoveli Jesse pelaa myös SJK U19 joukkueessa.
Tähän mennessä neljä kertaa Aston Villassa vieraillut ”Sunde” kehuu kokemaansa. Poikamaajoukkueessa hihaa on komistanut kipparinnauhakin, eli ura on ottanut mukavasti tuulta siipiensä alle.
Pelityyli sopii kuin nenä päähän Englantiin
Kotimaassa alakerran kovaotteisen nuorukaisen pelityyliä ei aina ole tuomareiden toimesta katseltu suopeasti ja voisi jopa väittää, että ajoittain kohtelu on ollut jopa kohtuutonta. Englannin kentillä moisesta ei taida olla pelkoa. Ei ainakaan, jos katselee ”Sunden” tähän mennessä pelaamien akatemiaotteluiden saldoa. Otteet ovat ajoittain koviakin, mutta suurimmaksi osaksi reiluja. Ihan jokaisesta mustelmasta ja kolhusta ei kentän pintaan jäädä vinkumaan. – Olen pelannut Chelseaa, Tottenhamia, Ipswichiä, Fulhamia ja Manchester Unitedia vastaan, eikä ole vielä tullut ainuttakaan korttia. Kyllä siellä saa pelata ihan niin lujaa kuin voi. Tähän mennessä olen pelannut topparina kaikki muuta matsit, paitsi ManU –ottelun. Siinä olin vasen pakki, naurahtaa nuori pelimies SJK:n junioreiden kotisivuilla.LUE MYÖS:
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset