Naiset kovassa vedossa karsintojen kotiotteluun – hyökkääjä lupasi valmentajalle maalin
Kuva: Juha Tamminen
Suomen naisten maajoukkue voitti Unkarin MM-karsintaottelussa vieraissa lauantaina näytöstyyliin 4-0-lukemin. Vielä eilen osumatta jäänyt Juliette Kemppi aikoo avata maalitilinsä A-maajoukkueessa torstaina.
Suomen naiset ovat voittaneet tähän mennessä kaikki neljä pelaamaansa MM-karsintaottelua. Maalierokin on jo varsin komea, eli yhdeksän tehtyä ja vain yksi päästetty.
Joukkueen kärjessä lauantaina urakoi vasta 19-vuotias Juliette Kemppi. Hänen parinaan toimi hattutempun iskenyt Sanna Talonen.
– Yhteistyömme Sannan kanssa sujuu paremmin ja paremmin. Alamme löytämään pikku hiljaa toisemme. Teimme niitä asioita mitä pitikin ja mistä olimme jutelleet, Kemppi totesi Palloliiton verkkosivujen mukaan.
– Unkari tuli toiselle puoliajalle ihan hyvin, joten kyllä meidän täytyy keskittyä kunnolla ja pelata aggressiivisesti myös torstaina.
Kempille ottelu oli A-maajoukkuepaidassa seitsemäs. Maalitiliään hän ei ole vielä avannut. Nuorisomaajoukkueissa ja Naisten Liigassa verkko on heilunut tiheästikin, joten ensimmäinen osuma naisissa lienee vain ajankysymys. Ehkä jo torstaina, kun Unkari tulee puolestaan vierailulle Helsinkiin?
– Kyllä, lupasin sen jo Andréelle [päävalmentaja Jeglertz], Kemppi heitti.
Suomi kohtaa Unkarin Sonera stadiumilla torstaina 10.4. klo 18.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan