SJK-duo selvisi kolhuistaan säikähdyksellä – ”Hyvin pullat uunissa”
Viikolla Suomen Cup ottelussa, missä HIFK kaatui vieraissa 1-0-lukemin jatkoajalla, ikävät haavat jalkaansa saanut Juho Lähde ja varatoimenpiteenä sivuun otettu Gert Kams ovat täydessä pelikunnossa ja käytettävissä Interiä vastaan.
SJK on päässyt jo aloittamaan Veikkausliigakautensa viime viikolla Rovaniemellä, mutta nyt päästään huomattavasti lämpimämpiin olosuhteisiin ja pelaamaan hyvässä kunnossa olevalle nurmelle. Tämä sopii erinomaisesti SJK:n taitopelaajille ja vaikka Inter onkin vastus sielä kovimmasta päästä, lähtee SJK rohkeasti hakemaan voittoa vieraskentältä.
– Inter on pelannut hyvin. He ovat aika rutinoituneen oloinen joukkue, että varmasti saadaan taas ihan täys päivä tehdä että pisteet tulee kotiin. Mutta niitä lähdetään sieltä ehdottomasti hakemaan, sanoo SJK puolustaja Timo Tahvanainen päättäväisesti seuran tiedotteessa.
– Selvisimme säikähdyksellä kun Juho Lähde loukkaantui ja mies on nyt treenannut normaalisti joukkueen mukana ja on pelkunnossa. Meillä on muutenkin hyvin pullat uunissa noiden loukkaantumisten suhteen, sillä meillä treeneissä ovat mukana kaikki kalustoon kuuluvat pelaajat. Siksi meidän on helppo panostaa täysillä jokaiseen otteluumme, oli se sitten liigaa tai cupia, kertoi päävalmentaja Simo Valakari aiemmin Ilkka-lehdelle.
FC Inter – SJK lauantaina 19.4. klo 16.00, Turun Veritas Stadionilla.
LUE MYÖS:
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset