SuomiFutis arvioi: Antti Muurinen tuo uutta virtaa MYPA:aan
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa viime kaudella kuudenneksi sijoittunut MYPA siirtyi uudelle aikakaudella, kun Antti Muurinen astui ruoriin FC Lahteen siirtyneen Toni Korkeakunnaksen tilalle.
Seitsemän Suomen mestaruutta voittanut ja A-maajoukkuettakin luotsannut konkarivalmentaja sai uutta virtaa valmennuksellisesta välivuodestaan ja palaa nyt liigakartalle.
Osin kritisoidullakin persoonalla on aiemmalta uraltaan hyviä näyttöjä ns. pienemmistä seuroista mm. Kontulan Urheilijoista, Jarosta sekä FC Lahdesta. Helsinkiläisen lähiöseuran FC KontU:n, hän nosti neljännestä divisioonasta aina Ykkösen kärkisijoille asti 1980-luvulla.
Ensimmäiset Suomen mestaruudet Muurinen voitti lahtelaisen Kuusysin kanssa vuosina 1989 ja 1991 ja viisi muuta HJK:n ruorissa (1997, 2009-2012).
Muurinen saa ”Token” jäljiltä hyvän pakan, joka sijoittui kahdesti peräkkäin kuudenneksi.
Mielenkiintoinen yhteistyökuvio Brasiliaan
MYPA:n kaudelle kiinnostavia vivahteita tulee seurajohtaja Marco Manson luoma yhteistyötä hänen synnyinmaansa Brasilian suurseuran Fluminesen kanssa. MYPA:lla on alkukaudesta mukaan kolme nuorta brassipelaajaa, joiden panoksesta tulevaan kauteen on vaikea vielä sanoa. Muurinen kertoi Veikkausliigan alla, että pelaajat eivät ole täysin valmiita liigatasolle, mutta taitoa brassityyliin ainakin piisaa. Kurinalaisuudessa ja joukkuepelaamisessa on kuitenkin vielä runsaasti tekemistä.Perusvahva runkomiehistö
MYPA:n ykköshyökkääjänä häärinee jälleen Pekka Sihvola, jonka maalimäärät kahdelta edelliseltä kaudelta ovat 12 ja 14. Viime kauden alku oli hurja, mutta tahti tyrehtyi. Apua tarvitaan myös taustalta ja mm. TPS:stä kesken viime kauden lähtöpassit saaneella Aleksi Ristolalla on näytönpaikka. Puolustuspäässä monipuolinen Tommi Vesala sekä kapteeni Tuomas Aho kuuluvat liigan eliittiin. SuomiFutis-sivusto arvioi MYPA:n taistelevan jopa mitalisijoista. Katso koko liigaranking tästä!LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”