Brasilian MM-avauksessa kohtaavan Kroatian tähti: ”Kunpa voisin laulaa molemmat kansallislaulut”

Jalkapallon MM-kisojen avauspelissä torstaina 12. kesäkuuta kohtaavat Brasilia ja Kroatia. Kroatian hyökkäyskalustossa on mielenkiintoinen pelimies, kun todennäköisesti paikan avauksessa ottava Eduardo da Silva, 31, kohtaa synnyinmaansa.
Eduardo taitelijanimellä tunnettu peluri saapui Kroatiaan vuonna 1999 juniori-ikäisenä ja nousi maan suurseuran Dinamo Zagrabin avauspelaajaksi ja päätyen myöhemmin edustamaan maata edustustasolla. Eduardo pelaa nykyään Shakhtar Donetskissa ja pelasi aiemmin myös Valioliigaa Arsenalissa.
Hyökkääjälle turnaus on ensimmäinen MM-tasolla. Vuonna 2006 häntä pidettiin liian nuorena ja vuonna 2010 Kroatia ei päässyt kisoihin.
– Tämä on todellakin erikoista, mutta on myös suuri mahdollisuus. Olen missannut kolme arvoturnausta, kun vielä vuoden 2008 kisojen aikana toivuin loukkaantumisesta, Eduardo kommentoi FIFA.com:ssa.
– Sain tuntea arvokisatunnelmaa kuitenkin vuoden 2012 EM-kisoissa, mutta ensimmäinen MM-turnaus on kuitenkin jotain erityistä. En ole osannut kuvitellakaan tällaista tapahtuvan: olla brasilialainen ja kohdata MM-kisoissa oma maasi vastustajan paidassa.
Eduardon tunteet ovat ymmärrettävästi kaksijakoiset.
– Ottelu on vielä MM-kisojen avauspeli maiden välillä. Katsokaa, olen ja tulen aina olemaan brasilialainen, mutta rakastan myös Kroatiaa kotimaanani. Ottelun alusta tulee hankala hetki minulle. Kunpa voisin laulaa molempia kansallislauluja.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan