Ensiesiintyminen Veikkausliigassa, maali neljässä minuutissa! – ”Oli helppo laittaa sisään”
FC Lahden Mikael Salimäen liigadebyytti jää erinomaisuudessaan historian kirjoihin. 21-vuotias Salimäki ehti olla debyyttiottelussaan kentällä vain neljä minuuttia ennen kuin ensimmäinen liigamaali oli tosiasia.
Hänen maalinsa syntyi, kun Hafid Salhi pudotti Ariel Tuco” Nguekamin keskityksen pilkulle, josta debytantti iski pallon voimalla maaliin. Tällä osumalla Lahti tasoitti pelin SJK:ta vastaan 1-1-lukemiin, mikä jäi myös lopputulokseksi.
– Siitä oli helppo laittaa sisään. Se oli hyvä sisääntulo ja tärkeä maali. Hyvältähän se tuntui, Salimäki tunnelmoi ottelun jälkeen FC Lahden kotisivuilla.
Salimäen debyytin pirteät otteet nousevat vielä korkeampaan arvoon jos ajattelee, että edellisenä päivänä hän oli pelannut 90 minuuttia FC Lahti Akatemian pelissä.
– Kyllähän sen 25 minuuttia jaksaa kirmata. Vastustaja oli väsynyt, niin minulla saattoi olla jopa paremmat jalat lopussa. Tietysti myös debyytti toi lisää energiaa, Salimäki kertoi.
”Lähellä tehdä jopa toisen maalin”
Myös FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas iloitsi debytantin otteista. – Olen erittäin iloinen ja ilahtunut Mikaelin esityksestä. Hän on nopea ja voimakas pelaaja, joka teki juuri sitä duunia mikä meillä ensimmäisellä puoliajalla puuttui, ”Toke” mietti. – Kaipasimme suoraviivaisuutta. Poika oli lähellä tehdä jopa toisen maalin, mutta ehkä debyytissä yksi riitti, että pystyn pitämään hänet maan pinnalla.LUE MYÖS:
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin

- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”