Adiós Espanja – Chileltä täystyrmäys!
Kuva: Getty Images
Chile teki todellisen tempun hallitsevia maailmanmestareita vastaan. Espanja putosi jatkosta, kun Chile vei pisteet 2-0-lukemin.
Chile lähti otteluun korkealla prässillä ja hirveällä vimmalla. Tämä oli myrkkyä espanjalaisille. Ensimmäisen kerran Chilen paine tuotti maalin 19. minuutilla. Chile voitti pallon ja Eduardo Vargas pääsi tuikkaamaan 1-0-johdon.
Ennen ensimmäisen jakson päätöstä Chile osui vielä toistamiseen. Tällä kertaa Espanjaa kuritti Charles Aránguiz vapaapotkun jälkitilanteesta. Tilanteessa Iker Casillas olisi kenties voinut sulkea pallon syliinsä, mutta sen sijaan Real Madridin vahti toimitti pelivälineen suoraan Aránguizin lapikkaaseen.
Toisen jakson alkuun Espanja tuli väkevästi, mutta se ei ei tulosta tuottanut. Esimerkiksi Sergio Busquetsille avautui todellinen namupaikka, mutta FC Barcelonan pelaaja suti ohi tyhjän maalin.
Espanja haki pelin lopun kavennusta, mutta lähinnä turhautuminen paistoi pelaajien otteista.Viimeisenä lukkona toimi Chilen maalivahti Claudio Bravo, joka venyi muutaman kerran näyttävästi pallon tielle. Esimerkiksi Andres Iniestan kaukovedon Bravo pysäytti tyylikkäästi.
Tuloksen myötä hallitsevan maailmanmestarin tie tyssää alkulohkoon. Lohkosta matkaansa jatkavat Chile sekä Hollanti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden