Brittilehti ja BBC: Vuoden 2022 MM-kisat Qatariin kolmen miljoonan punnan lahjuksien avulla
Brittilehti Sunday Timesin saamien dokumenttien mukaan Qatarin onnistuneesta MM-kisahausta vuoden 2022 arvokisoja kohtaan on paljastunut jälleen uusia korruptiotietoja.
Lehti on saanut haalittua miljoonia salaisiksi luokiteltuja dokumentteja – sähköposteja, kirjeita ja tilisiirtoja – , jotka lehden mukaan toimivat todisteena sille, että entinen FIFA-pomo Mohammed Bin Hammam olisi jakanut peräti kolmen miljoonan punnan (n. 3,7 milj. euroa) edestä lahjuksia FIFA:n päättäjille kisaisännyyttä varten.
Qatar 2022 -hakuorganisaatio ja entinen FIFA:n varapuheenjohtaja Bin Hammam itse ovat kieltäneet täysin, että olisivat lobanneet puolestaan ennen vuoden 2010 joulukuussa tapahtunutta äänestystä, missä kisaisäntä lopulta valittiin.
Sunday Timesin hankkimat ja edelleen myös BBC:n näkemät dokumentit kuitenkin kertovat Bin Hammamin lobanneen projektin puolesta ainakin vuoden ennen äänestystä. Dokumenttien mukaan Bin Hammam lahjoi myös suoraan rahallisesti Afrikan maiden edustajia saadakseen heidän äänensä.
Hakuorganisaatio on kieltänyt toistuvasti tehneensä mitään väärää ja sen mukaan Bin Hammamilla ei koskaan ollut virallista roolia kisahaussa vaan tämä on toiminut itsenäisesti. Bin Hammam sai jo vuonna 2011 elinikäisen toimintakiellon jalkapallon parissa.
BBC:n mukaan kansainvälisessä jalkapalloyhteisössä kasvaa paine jopa vuoden 2022 MM-kisaisännyyden uudelleen jakoon.
LUE MYÖS:
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- Pitkä Veikkausliiga-taival on ohi – putoaja ja karsija selvillä
- Robert Ivanov MTV:lle: ”En ole lopettanut maajoukkueuraani ja haluaisin päästä sinne”
- Otso Liimatta saattaa palata pelikentille sunnuntaina
- Islamofobiset laulut kävivät kalliiksi – tästä napsahti sakko
- Natsikohu: Real Madrid ja La Liga -pomo napit vastakkain
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- Suurseura joutui hämmentävän rituaalin kohteeksi – natsihuudot johtivat pidätyksiin
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- KuPS kolmen ottelun tappioputkessa – Miika Nuutinen: ”Jalkapallo laittaa välillä eteen kiperiä tilanteita”
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- Vieraskannattajat aiheuttivat ongelmia KuPSin pelissä
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”