Brasilian nöyryytyksestä tuli täydellinen pronssiottelun myötä
Kuva: Getty Images
Hollanti juhlii jalkapallon MM-pronsseja, kun joukkue kaatoi Brasilian lauantai-illan pronssiottelussa 3-0-lukemin. Kaksi ottelun maaleista nähtiin avausjaksolla ja kolmas toisen jakson lisäajalla.
Brasilia jatkoi siitä, mihin se välierässä jäi, jolloin joukkue otti rumasti 1-7-lukemin kuonoon Saksalta. Hollanti meni kisaisäntiä vastaan johtoon jo kolmannella minuutilla, kun brassikapteeni Thiago Silva repi Arjen Robbenin nurin. Robin van Persie ampui seuranneen rankkarin varmasti verkkoon.
Tilanteessa tapahtui tuomarivirheitä kaksin kappalein hidastuksen perusteella. Brassitopparin rike näytti alkavan jo alueen ulkopuolelta, minkä olisi pitänyt johtaa vain vapaapotkuun. Toisaalta Silvan ollessa alin kenttäpelaaja hänet olisi pitänyt ajaa ulos, nyt palkkiona oli vain keltainen kortti.
Brasilian peli jatkui sekavana avausmaalin jälkeen ja jo kohtapuolin Hollanti iski toisen maalinsa. Brasilian keskuspuolustaja David Luiz purki puskien pallon suoraan keskelle rangaistusaluetta, missä laitapelaajan paikalta keskelle noussut Hollannin Daley Blind sai rauhassa ottaa pallon haltuun ja ampua pallo maalin kattoon.
Brasilialta sentään yritystä toisella jaksolla
Brasilia sai hieman pelistä kiinni toisella jaksolla ja joukkue jäi kerran turhaan vaatimaan rankkariakin. Brasilian hyökkäävä keskikenttämies Oscar kampattiin rangaistusalueella, mutta tilanteesta annettiin hänelle itselleen varoitus filmaamisesta. Hidastuksen perusteella Hollannin puolustaja astuu Oscarin jalkapöydän päälle ja tämä heittää hieman ylimääräistä kaatumiseen, mikä kostautui virhetuomiona. Ottelun edetessä jo lisäajalle Hollanti iski vielä kertaalleen. Robben pelasi hyvän pallon pystyyn laidalta nousseelle Daryl Janmaatille. Tämän keskitys löytää Georginio Wijnaldumin, joka ampuu vapaasti rankkaripilkun kohdalta alakulmaan. Täten Hollanti voitti ottelun 3-0-lukemin ja juhlii MM-pronsseja.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Virallista: Julian Nagelsmann eroaa – Jürgen Klopp korvaajaksi?
- Haastattelu: TPS:n urheilujohtaja Kasper Hämäläinen etsii hyökkääjiä kesän siirtoikkunassa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta