Honka-valmentaja: ”SJK on kuin Honka vuonna 2006”
Kuva: Juha Tamminen
Hongan vastuuvalmentajana Shefki Kuqin toimitsijakiellon myötä sunnuntaina SJK-tasapelissä toiminut Boris Wistuba näkee paljon yhtäläisyyksiä omassa seurassaan ja sunnuntain vastuksessa, joka on noussut komeetan lailla kotimaisen jalkapallon huipulle.
SJK on lähes varmuudella vähintään pronssilla ja pitää kaikkia avaimia käsissään myös hopean suhteen kolme kierrosta ennen loppua.
– Tulee aikamoinen deja vu. SJK on ihan kuin Honka, joka nousi liigaan vuodeksi 2006. Hyvä buumi kaupungissa, valmennus hyvää, hyviä pelaajia, Wistuba kommentoi lehdistötilaisuudessa.
Samana iltana HJK voitti kuudennen peräkkäisen mestaruuden. Wistuba näkee seuran resursseiltaan olevan sillä tasolla, että joukkue tulee dominoimaan kenttiä jatkossakin. Muillakin on tosin saumansa.
– Raha ei ole ainoa asia, silloin kun toiminta on hyvää ja laadukasta. Klubilla on toki omat (ylivoimaiset) resurssinsa. He voivat olla Suomen Ajax. Me muuta voidaan haastaa heidät ja napata mestaruus sieltä täältä, Wistuba pohtii.
Honka nousi pisteen myötä viiden pisteen päähän putoajan paikalla olevasta TPS:stä, joka hävisi HJK:lle 1-4-lukemin. Wistuballa on vankka usko sarjapaikasta.
– Itse näen, että kun jatketaan tällä polulla, niin pelataan ensi kaudellakin Veikkausliigassa. Nyt ollaan kerätty murusia, minkä päälle aletaan rakentamaan.
Hongan seuraava peli on juuri HJK:ta vastaan.
Kai Lintinen, Espoo
Twitter: @kailintinen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugali MM-kenraalissa kävi
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- MM-kisojen ennakko, lohko J: Argentiina kohtaa Mazadonan ja Jordanian Messin
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- Hugo Kedon ja Kai Meriluodon IFK Värnamo vaikeuksissa – alkukausi mennyt täysin penkin alle
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Roberto Martínez: Portugali tarvitsee edelleen Cristiano Ronaldoa
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- Lionel Messi todisti olevansa valmis MM-kisoihin