Ikitaistelija Severi Paajanen Interin kaudesta: ”Kaikilla peiliin katsomisen paikka”

Kovin tavoittein kauteen lähtenyt FC Inter sijoittui Veikkausliigassa lopulta kymmenenneksi. Kasvojen pesun paikka on kuitenkin tarjolla lauantaina, kun joukkue kohtaa Suomen Cupin finaalissa HJK:n.
Inter voitti kauden kahdessa ensimmäisessä liigapelissään Jaron ja SJK:n. Seuraavan täyden pistepotin ryhmä onnistui nappaamaan vasta 11. kierroksella TPS:lta.
– On vaikea sanoa, mikä meni pieleen. Voitimme kauden ensimmäiset pelit ja sen jälkeen emme saaneet tulosta. Väliin mahtui hyviäkin pelejä, mutta emme vain saaneet voittoja. Jokaisella on varmasti peiliin katsomisen paikka. Kauden mittaan itseluottamuskin laski, Severi Paajanen toteaa SuomiFutis-sivustolle.
Turkulaisten akilleen kantapääksi ainakin paperilla muodostuivat tasapelit, joita kertyi peräti 12. Nyt edessä on siis revanssin aika. Inter kohtaa lauantaina liigamestari HJK:n Suomen Cupin finaalissa Sonera Stadiumilla.
– Lähdemme otteluun todella hyvillä fiiliksillä. Itse asiassa tällä viikolla on ollut enemmän potkua treeneissä, kun saimme liigan päätökseen. Edessä on kauden kohokohta, jolla voisimme pelastaa paljon.
– Klubi on totta kai megasuosikki. He pelaavat myös kotikentällään ja saavat käyttää omia pukukoppejaan. Mutta meillä on pieni mahdollisuus ja emme ainakaan anna tuumaakaan periksi, Paajanen lisää.
Inter selvitti tiensä viikonlopun loppuotteluun voittamalla VIFK:n, MYPA:n, KuPS:n ja FC Lahden.
Oma tulevaisuus avoinna
Severi Paajanen on pelannut Interin riveissä Veikkausliigaa vuodesta 2007. Tilille on kertynyt 221 liigaottelua ja 20 maalia. Päättyneellä kaudella Paajanen saavutti teräsmiehen tittelin, joka tarkoittaa, että hän pelasi kauden jokaisessa 33 liigaottelussa.
Omaa tulevaisuuttaan turkulaisriveissä tai muuallakaan hän ei halua vielä miettiä. Pelaajan talvella 2012 kirjoittama jatkosopimus päättyy tähän kauteen.
– En kommentoi tuohon vielä mitään. Pidän ainakin taukoa, kun kausi päättyy. Olisi mukava voittaa cup ja saada siitä puhtia tulevaan.
– Tämä ei missään nimessä ollut paras kauteni. Kuten sanottua kaikilla on peiliin katsomisen paikka. Olen aina pelannut joukkueelle, joten nautinkin niistä onnistumisista enemmän kuin omista yksittäisistä, Paajanen päättää.
Respect Suomen Cupin finaali pelataan Sonera Stadiumilla lauantaina 1.11. klo 14.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat