Brasilian luotsilla positiivinen ongelma: ”Harjoitusten taso lähellä pelejä”
Kuva: Getty Images
Brasilian maajoukkueen päävalmentajaksi kesän MM-romahduksen jälkeen tullut Dunga, jolle pesti maan peräsimessä jo toinen, on ilahtunut maan jalkapalloilijoiden tasosta.
Brasilia on voittanut kaikki viisi otteluaan syksyn aikana. Viimeisimpänä kaatui Turkki viime viikolla 4-0-lukemin ja tiistaina vastassa on Itävalta. Brasilian ryhmä näissä vanhalla mantereella pelattavissa otteluissa on valittu Euroopassa ammattiaan harjoittavista pelaajista, joihin Dunga on ollut erityisen tyytyväinen.
Brasilia aloittanee Itävalta-pelin samalla koostumuksella kuin Turkki-voiton. Dungan mukaan hän olisi voinut tehdä useita vaihtoja ilman, että joukkueen taso kärsii lainkaan.
– Brasilian maajoukkueessa harjoitusten taso on erittäin lähellä pelejä. Meillä on niin paljon nuoria pelaajia, jotka eivät halua lopettaa juoksemista ja haluaisivat harjoitella aina vain kovempaa, Dunga kertoi Goal-sivustolle.
– Jokainen pelaaja etsii paikkaa pelaavassa kokoonpanossa ja sen vuoksi he osallistuvat jokaiseen harjoitusjaksoon kuten he pelaisivat ottelussa. Olen sen myötä saanut lisää päänvaivaa valintoihin. Ryhmä, josta valita pelaajat, on kasvanut.
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”