Entinen Veikkausliiga-pelaaja FC Viikinkien päävalmentajaksi
Kuva: Juha Tamminen
Ykkösestä viime kauden päätteeksi pudonnut ja nyt Kakkosen kauteen valmistautuvan FC Viikinkien uusi päävalmentaja on Kalle Sorja.
Sorjalla on pitkä historia Viikingeissä. Hän pelasi Viikingeissä kaudet 2004-2008 ja oli nostamassa Viikinkejä Veikkausliigaan, jossa hän toimi joukkueen kapteenina. Hän pelasi aiemmin liigaa myös HJK:ssa.
Edelliset vuodet Sorja, 32, on pelannut Ykköstä PK-35 Vantaan riveissä, mutta loukkaantumisten takia pelimäärät ovat jääneet vähiin. Hän on ollut mukana myös PK-35 Vantaan valmennustiimissä kaudella 2013 sekä toiminut seuran junioripuolella erilaisissa valmennustehtävissä.
– Tämä on hieno mahdollisuus itselleni. Viikingit oli aktiivinen koko ajan minun suuntaan ja homma saatiin lopulta sovittua. Itselläni on pitkä historia Viikingeissä. Jo senkin takia lähdin tähän hommaan mielellään mukaan, Sorja toteaa Viikinkien kotisivuilla.
Sorjan lisäksi Viikinkien valmennustiimissä on mukana Juha-Pekka Pantsu, joka on toiminut jo pitkään Viikingeissä valmennustehtävissä peliuransa jälkeen. Viime vuonna päävalmentajana toiminut Mika Sandberg jatkaa seuran valmennuspäällikkönä ja talenttivalmentajana.
– Homma hieman venyi, mutta Sorja oli koko ajan se meidän haluama henkilö tähän tehtävään. Teimme tarkan suunnitelman, että minkälaisen valmentajan haluamme ja Sorja täyttää kaikki nämä asiat, Viikingit ry:n toiminnanjohtaja Risto Luomanen puolestaan kertoo.
Viikingeillä on tällä hetkellä 13 pelaajasopimusta.
– Ensi viikolla sopimuksia julkaistaan lisää. Toivottavasti ensi viikolla pääsemme myös julkaisemaan yhden erittäin merkittävän pelaajavahvistuksen, Luomanen paljastaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin