ESS: FC Lahti yhteistyöhön brasilialaisjätin kanssa – kaksi uutta pelaajaa
Kuva: Juha Tamminen
Etelä-Suomen Sanomat kertoo sivuillaan, että FC Lahti aloittaa yhteistyön Brasilian jättiseuran FC Fluminensen kanssa.
Lahti saa välittömästi kaksi vahvistusta Fluminensesta. Hyökkääjä Matheus Alves on pelannut aikaisemmin Ranskan 2. liigassa Istresissä ja Leandro Motta edusti viime kaudella konkurssiin ajautunutta MYPA:a.
Molemmat ovat vähän yli kaksikymppisiä hyökkäyspään pelaajia, jotka hakevat uralleen vauhtia Euroopasta.
– Emme halunneet mitään nuoria vihreitä pelaajia. Alves on iso ja monipuolinen hyökkääjä. Motta on poikkeuksellisen taitava, lähinnä kymppipaikalla viihtyvä pelaaja. Hänellä oli viime kaudella vähän sopeutumisvaikeuksia MyPassa. On meidän valmentajien asia saada hänen parhaat puolensa esiin, FC Lahden valmentaja Toni Korkeakunnas sanoi ESS:n sivuilla.
FC Lahdelle pelaajat tulevat vuokralle ja Fluminense maksaa osan pelaajien kustannuksista.
– He ovat meille selvästi edullisempia kuin hyvät suomalaispelaajat. Yhteistyösopimus avaa myös omille nuorille pelaajille mahdollisuuksia päästä Brasiliaan tutustumaan Fluminensen akatemiatoimintaan. Myös meidän kumppaneillemme tarjoutuu mahdollisuus päästä Brasilian markkinoille, kertoi FC Lahden toimitusjohtaja Tomi Honkanen ESS:lle.
Kahden brasilialaisvahvistuksen jälkeen FC Lahden ensi kauden joukkue on valmis. Joukkueen pelaajabudjetti nousee 550 000 euroon ja kokonaisbudjetti lähes 1,4 miljoonaan. Kasvua viime kauteen on noin 20 prosenttia.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Son Heung-min pyysi Etelä-Korean faneilta anteeksi ja esitti heille yhden pyynnön
- LIVESEURANTA: Norsunluurannikko ja Norja iskevät yhteen illalla
- Graham Potter: Ranskalla ei ole heikkouksia – ”Meidän täytyy pelata elämämme ottelu”
- Hollanti putosi – Ronald Koeman puolusti systeemiään: ”Voitte ajatella taktiikoista mitä haluatte”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Casemiro kertoi Brasilian avaimen voitossa Japania vastaan: ”Se oli tärkeintä”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Etelä-Korean eronnut valmentaja sai tappouhkauksia – lentokentällä toistasataa poliisia
- Kai Havertz musertui Saksan pudottua MM-kisoista: ”Olen sanaton”
- Haastattelu: Mitä KuPS etsii kesän siirtoikkunassa, Sixten Boström?
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Manuel Neuer ja Joshua Kimmich lyttäsivät Saksan suorituksen MM-kisoissa – ”Emme pelanneet hyvin ketään vastaan”
- Valtava shokki MM-kisoissa! Paraguay pudotti Saksan pilkuilla
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Huuhkajien pelaaja vaihtamassa seuraa Italiassa
- Verta, kyyneliä ja dramaattinen pilkkukisa – Marokko pudotti Hollannin MM-trillerissä
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi