HJK:n ja seuraa vaihtaneen lupauksen välillä ei kaunoja: ”Olen iloinen, että kaikki on mennyt siististi”
Suomen lupaavimpien nuorten pelaajien joukkoon kuuluva Fredrik Lassas siirtyi viime kauden päätteeksi Helsingin Jalkapalloklubista Veikkausliigan nousijajoukkueen Helsingin IFK:n riveihin.
18-vuotias Lassas pelasi viime kaudella HJK:n paidassa 14 Veikkausliigan ottelussa. Porvoon Futuran kasvatti haluaa tulevalla kaudella saada selkeästi aiempaa suuremman roolin Veikkausliigassa, ja solmi sen takia viime kauden päätyttyä yksivuotisen sopimuksen HIFK:n kanssa.
Vaikka Vuoden lupaavaksi pelaajaksi viime kauden päätteeksi valittu Lassas siirtyikin HJK:sta juuri paikalliskilpailijan riveihin, pelaaja vakuuttaa, ettei siirto aiheuttanut ristiriitoja tai kaunoja hänen ja Klubin seurajohdon välillä.
– Kyllä minä kaikkia moikkaan hyväntahtoisesti. Olen todella iloinen, että se on kaikki mennyt noin siististi. Seuralle olen ison kiitoksen velkaa. Siitä olen myös iloinen, että ollaan vieläkin todella hyvissä väleissä ja pystymme keskustella, Lassas kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Tällä hetkellä sekä HJK että HIFK harjoittelevat päivittäin Talin jalkapallohallissa. Seurojen harjoitusvuorot ovat usein perätysten, minkä vuoksi pelaajat ja joukkueenjohto näkevät toisiaan väkisinkin.
– Se on hauska tilanne, kun treenataan melkein samoihin aikoihin. Törmätään melkein päivittäin, Lassas naurahtaa.
Toistaiseksi Lassas on viihtynyt hyvin HIFK:ssa. Punapaitojen harjoitukset eivät hänen mielestään eroa liiaksi hallitsevan Suomen mestarin harjotteista.
– Siellä ovat vähän eri kundit tietysti, mutta harjoituksissa ei ole suurta eroa. Ainoa ero on siinä, että HJK:lla on ehkä suuremmat resurssit ja enemmän valmentajia paikalla, Lassas sanoo.
Lassas pelannee tänään ensimmäisen ottelunsa HIFK:n paidassa, kun joukkue matkustaa Ahvenanmaalle IFK Mariehamnin vieraaksi Liigacupin ottelussa. Kamppailu alkaa Eckeröhallenissa kello 19:00.
Christos Zavros
Twitter @CZavros
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan
- Teemu Pukki muisteli uransa käännekohtaa – ”Se oli uusi alku”
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa