MP ottaa Ykkösen paikan vastaan

MYPA:n luovuttua Ykkösen paikasta täydennysmenettelyssä seuraavana ollut Mikkelin Palloilijat ottaa sarjapaikan vastaan.
Seuran hallitus teki asiasta päätöksen hetki sitten päättyneessä kokouksessa.
– Otamme paikan vastaan. Nyt aloitamme tiukat kaksi kuukautta kestävät ponnistelut, että olemme valmiita kun sarja alkaa, MP:n toiminnanjohtaja ja edustusjoukkueen päävalmentaja Ilkka Mäkelä kertoi SuomiFutis-sivustolle.
Joukkueella on tällä hetkellä 18 sopimuspelaajaa, ja ryhmää tullaan vielä täydentämään muutamalla vahvistuksella.
– Meillä on joka tapauksessa muutama ruutu vielä täyttämättä, joten pelivaraa on. Tämä ei hirveästi sinällään muuta mitään. Nyt yritämme vain saada muutaman laatupelaajan Ykkösen kriteereillä.
– Omille nuorille pelaajillemme tämä on loistava tilaisuus kehittää itseään nopeutetulla aikataululla. Olen luottavainen, että he ovat siihen valmiita, Mäkelä kertoo.
Mihinkään isoihin taloudellisiin panostuksiin ei Mikkelissä lähdetä, vaikka sarjaporras vaihtuukin.
– Järjettömiä riskejä ei oteta, vaan perälauta rakennetaan pitäväksi riippumatta siitä miten ensi kaudella urheilullisesti käy. Vuoden päästä koko seura tulee olemaan valmiimpi uuteen sarjatasoon kuin tällä hetkellä, Mäkelä toteaa.
Matti Heikkilä
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan