Ykkösessä tehoillut kärkimies jatkaa KTP:ssä
Kuva: Juha Tamminen
Seuraa vuodesta 2012 edustanut Samuli Kaivonurmi, 26, jatkaa pelaajauraansa KTP:n raitapaidassa kahden vuoden mittaisella sopimuksella.
Kuopiossa juniorivuotensa viettänyt ja Kuopion Palloseuran kanssa Veikkausliigan hopeaa kaudella 2010 voittanut Kaivonurmi pelasi viime kaudella Ykkösessä 26 ottelua ja viimeisteli niissä komeat 12 osumaa.
Hän muodosti yhdessä sarjan maalipörssissä kakkoseksi sijoittuneen Jussi Aallon kanssa yhden Ykkösen vaarallisimmista kärkipareista.
Samulin ura on ollut Kotkaan vuonna 2012 saapumisestaan saakka nousujohteinen, jos mittarina käytetään tehtyjä maaleja.
Kaudella 2012 sekä 2013 maaliverkko heilui FC KooTeePeen paidassa kuudesti molempina kausina ja kuten mainittua, viime vuonna Ykkösessä maaleja syntyi tuplasti. Kaivonurmella on urallaan jo 35 verran liigaotteluitakin takana.
– Tämä on hyvä aloitus hyökkäyspään pelaajien hankinnassa. Tiedämme tarkkaan mitä saamme. Samulin ura on noususuhteessa ja nyt pääsemme mittaamaan hänen tasonsa myös liigatasolla, uskon että hän on tutun tehokas myös siellä, KTP-luotsi Sami Ristilä kommentoi seuran kotisivuilla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu