Veikkausliigaan noussut Helsingin IFK on allekirjoittanut yksivuotisen pelaajasopimuksen keskuspuolustaja Tuomas Ahon kanssa.

Aho, 33, siirtyy tähtirintoihin Myllykosken Pallosta, jossa hän on pelannut vuodesta 2009 lähtien toimien kaikkina kausina joukkueensa kapteenina. Jo vuonna 1999 Veikkausliigassa debytoinut Aho on pelannut urallaan myös FC Kuusankosken, tanskalaisen AGF Århusin ja HJK:n riveissä.

– Pelit MyPassa jäivät yllättäen kesken ja siitä jäi todella huono maku. Kova nälkä jäi pelaamiseen ja halusin pelata vielä hyvän kauden ja ehkä useammankin. HIFK oli tarjolla olevista vaihtoehdoista ylivoimaisesti paras. Olen kuullut seurasta paljon hyvää ja joukkueessa on jatkuva tekemisen meininki, Aho kertoo uuden seuransa verkkosivuilla.

Aho tuo HIFK:n joukkueeseen ennen kaikkea johtajuutta, mutta myös lisää pääpelivoimaa varsinkin erikoistilanteisiin. HIFK:n valmennusjohto saa Ahosta luotettavan ja rauhallisen puolustuspään liiderin.

– Viime vuosina olen pystynyt pelaamaan tasaisen korkealla tasolla. Pystyn ohjaamaan ja organisoimaan joukkuetta. Pelinluku on näin iän myötä vahvuus. Haluan auttaa nuoria pelaajia kehittymään ja pyrin auttamaan heitä peliurallaan eteenpäin omalla kokemuksellani ja esimerkillä, Aho sanoo.