HJK-kolmikko kävi saunassa kesken pelin! – ”Niin jäässä etten pystynyt potkaisemaan kunnolla”
Kuva: Juha Tamminen
HJK ja KTP mittelivät keskiviikkona miltei arktisissa olosuhteissa. Läpimärkä kenttä ja taivaalta jatkuvasti valuva rännänsekainen vesi pistivät etenkin pelaajien varpaat koetukselle.
HJK:n sankariksi viime hetken 1-0-maalillaan noussut Demba Savage painelikin lähes suoraan pelin jälkeen saunaan. Ja itse asiassa hän, Gideon Baah ja maalivahti Daniel Örlund kävivät siellä jo pelin tauolla!
– Varpaani olivat niin jäässä, että en pystynyt ensimmäisellä jaksolla edes potkaisemaan kunnolla. Mutta ei saunakaan oikein auttanut, koska tuomari puhalsi pilliin jo pari minuuttia sen jälkeen kun olin päässyt sinne, Savage kertoi SuomiFutis-sivustolle.
Myös vähille töille jäänyt veskari Örlund käväisi lämmittelemässä vain pari minuuttia, mutta saunojakonkari Baah oli tehokkaampi. Hän kertoi viettäneensä tauosta saunassa peräti kymmenen minuuttia.
– Joo! Bana (valmentaja Mika Lehkosuo) halusi puhua meille viisi minuuttia, ja sitten menin saunaan vaihtamaan sukat ja vaatteet. Minusta pitää olla lämmin kun menee kentälle, joten kävin saunassa myös ennen peliä, Baah myhäili.
– Gideon on siellä aina kylmällä säällä. Viime syksynä Eurooppa-liigan peleissä hän oli saunassa aina ensimmäisen puoliajan jälkeen, paljasti Savage.
Selkeästi se kannatti, sillä Baah esiintyi kansainvälisissä mittelöissä erinomaisesti.
”Ei löydy meidän kopista”
Maalintekijä Savage itse vaihtoi tauolla kenkänsä keinonahkaisista kuiviin nahkaisiin. Se auttoi vähän. Savage kuitenkin vakuuttaa, että suomalainen sää ei ole ongelma – vaan ne varpaat. – Olen ollut täällä yhdeksän vuotta, joten ei sää enää haittaa. Minulla on ollut ongelmia varpaiden kanssa niin pitkään, että se on aina vähän hankalaa kylmällä. Yhtä lailla kenkien sisäpuolelta palelivat vierailevat kotkalaiset, kuten 21-vuotias pakki Felipe Aspegren. – Varpaat oli aika jäässä, tai ovat ne vieläkin tunnottomat. Ne kastuivat, ja sitten oli niin kylmä. Mutta kun pysyi liikkeessä, niin ei sitä niin huomannut, Aspegren kertoi SuomiFutis-sivustolle. HJK:n nuorissa vuosia pelannut Aspegren oli viime hetken tappiosta ymmärrettävästi erittäin pettynyt. Maininta HJK:n saunomiskulttuurista sai kuitenkin huulille pienen hymyn. – Ei löydy meidän kopista. Niillä on hyvät olosuhteet… Pekka Mäntylä, Helsinki Twitter: @pjmantLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu