HJK teki täksi kaudeksi useita täsmähankintoja ulkomailta. Yksi kovimmista tämän kauden pelimiehistä kotimaan kentillä on keskikentän pohjalle Englannin Championshipista tullut Guy Moussi.

Ranskalainen on tullut Suomeen voittamaan, mikä kuuluu hänen vastaustensa punaisena lankana. Vuodet Nottinhamissa, Millwallissa ja Birminghamissa opettivat 30-vuotiaalle pelurille myös hyvän englannin kielen, mikä on edesauttanut Moussin ensimmäisiä viikkoja Suomessa reilusti.

SuomiFutis-sivusto tapasi miehen Klubin kotiavauksen kynnyksellä.

Miten sopeutumisesi Suomeen on sujunut?

Elämä on sujunut täällä hyvin. Täällä on ollut samanlaista kuin Englannissa tai Ranskassa. Sääkään ei ole paha, sillä mitään 20 asteen pakkasia ei ole ollut. Sopeutumiseni on sujunut hyvin. Olen löytänyt asunnonkin, joten perheeni voi tulla tänne. Olen siitä hyvilläni.

Koetko, että englannin kielen osaaminen on auttanut sopeutumista, koska harvemmat ihmiset puhuvat täällä ranskaa?

Olen ollut todella vaikuttunut tästä. Meillä oli helmikuun alussa harjoituspeli vieraissa, ja ennen otteluamme kentällä oli junioreita, ja menimme katsomaan. Yksi heistä tuli puhumaan minulle suomeksi, ja jouduin sanomaan, että valitettavasi en osaa suomea. Hän vaihtoi englanniksi saman tien ja alkoi jutella minulle. Pikkupoika! Tämä on auttanut todella paljon.

Miten olet päässyt joukkueeseen sisään?

Jalkapallo on samankaltaista kuin Ranskassa, taktista aluepeliä ehkä enemmän kuin Englannissa, jossa pelasin Nottinghamissa varmaan 10 eri managerin alaisuudessa 6-7 vuoden aikana. Managerista riippuen pelifilosofia oli aina erilainen. Pidän siitä, miten pelaamme. Meillä on hyviä pelaajia, ja olen täynnä kunnianhimoa. Pidän siitä paineesta, jota tulee isoista otteluista, koska siksihän pelaamme. Kun tulin tänne, olin innoissani, sillä tiesin, että paineita olisi tulossa. Pelien odotus on tuntunut pitkältä! On tuntunut jopa hieman turhauttavalta. Viimeinkin olemme tässä vaiheessa!

Voitimme ensimmäisen ison ottelun Rovaniemellä (liigacupin finaali), sitten voitimme liigan avausottelun ja viimeksi cupissa. On jatkettava tähän malliin. Harjoitusotteluissa emme saaneet niinkään hyviä tuloksia, mutta merkityksellisemmissä peleissä olemme onnistuneet.

Kokemusta ja vahvuutta

Moussi ei ole tehnyt vielä debyyttiään tämän kauden Veikkausliigassa. Hän oli avausottelussa RoPS:a vastaan penkillä 90 minuuttia, eikä ollut mukana myöskään keskiviikon cup-ottelussa PK-35:ttä vastaan.

Moussia voi kuitenkin lähtökohtaisesti pitää hyvin suuren osan avauskokoonpanossa pelaavista pelaajista.

Millaista kamppailua joukkueessa käydään avauskokoonpanon paikoista?

Se on kovaa, sillä kaikki haluavat pelata. Jokainen pelaajamme voi mielestäni pelata avauksessa.

Odotatko itse olevasi avauksessa?

Totta kai, koska olen kilpailija ja pidän haasteista. Jos olet pelaaja, mutta et halua taistella ollaksesi avauksessa, silloin et ole samalla sivulla kanssani. Iällä tai kokemuksella ei ole väliä. Jos haluat olla futaaja, pitää aina haluta 100-prosenttisesti olla avauksessa. Vain näin voit olla entistä parempi joka päivä.

Mitä tuot joukkueeseen?

Kokemusta. Olen ollut ammattilainen jo yli kymmenen vuotta. Samalla ajattelen niin, että oppiminen joltain toiselta ei katso ikää. Tulen myös oppimaan joukkueen suomalaispelaajilta. Se tekee minusta paremman, kun voimme jakaa kokemuksiamme. Tuon myös fyysistä vahvuutta joukkueeseen. Toivottavasti voin tehdä jokaisesta joukkuekaverista paremman, koska jokainen pelaaja on tärkeä. Toivottavasti voin nostaa joukkueen tasoa.

Miten katsojat näkevät nimenomaan vuotesi Championshipissa?

Se näkyy pelini fyysisyytenä. Pelit lähestyvät ja alan olla oikeassa mielentilassa. Katsojat näkevät voimakkuuteni ja yritän näyttää kokemustani, puhua paljon kentällä ja olla joukkuepelaaja. Pyrin aina antamaan 100 prosenttia itsestäni.

”Olemme parempia tulevina viikkoina”

HJK:n kotiavaus ei ole helppo, sillä vastaan asettuu yksi sen pahimmista nykyverivihollisista eli FC Lahti. Vierasjoukkuettakin on povattu Veikkausliigan kärkisijoille, mutta lähtökohtaisesti HJK on tuossakin ottelussa suosikki.

Saatteko joukkueena voimaa suosikin asemasta?

Se on tavoitteena, mutta kaikki odottavat, että HJK voittaa. Tilastot puhuvat sen puolesta. Täällä on voitettu monta vuotta peräkkäin, ja on helppo sanoa, että olemme suosikkeja. Totta kai olemme, mutta on helpompaa puhua kuin todistaa ja näyttää se kentällä. Muut joukkueet ovat yhtä kunnianhimoisia kuin mekin. Meidän on oltava valmiita, emmekä saa ottaa mitään itsestäänselvyytenä. Seura on voittanut monta mestaruutta, mutta minäkin haluan mestaruuden!

Tuntuuko siltä, että joukkue on jo valmis?

Olemme valmiita taistelemaan pisteistä, mutta olemme mielestäni parempia vielä parin viikon päästä. Olemme saamassa muutamia pelaajia takaisin, kuten Demba (Savage) ja Nikolai (Alho). He olivat tärkeitä pelaajia jo viime vuonna ja ovat sitä tänäkin vuonna. Tarvitsemme kaikki pelaajat terveiksi. Joukkue on parempi tulevina viikkoina, ja mitä enemmän laatua joukkueessa on, sitä enemmän kaikki joutuvat antamaan kaikkensa, ja sitä kautta olemme taas parempi joukkue.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen