HJK:n keskikenttäjyrä perää parempaa asennetta: ”Täytyy muuttua myös pidemmällä aikavälillä”
Kuva: Juha Tamminen
HJK kohtaa keskiviikkona sarjanousija KTP:n kotonaan hakien avausvoittoaan kotona. Avauspelistä FC Lahtea vastaan HJK sai vain pisteen 1-1-tuloksen myötä.
HJK on saanut kolmesta liigapelistä vasta viisi pistettä kahden tasapelin ja yhden voiton myötä. KTP-otteluun joukkue lähtee kuitenkin voitto takataskussaan, kun Haka kaatui Suomen cupin puolivälierissä 3-1-lukemin vieraskentällä.
HJK:hon täksi kaudeksi tullut keskikenttämies Guy Moussi perää omiltaan parempaa keskittymistä.
– Meidän täytyy jatkossa pitää oma maali puhtaana joka pelissä. Tähän asti keskittymisemme ei ole säilynyt koko pelin ajan 100 % tasolla, ja vastustajat ovat päässeet rokottamaan meitä. Sen täytyy muuttua, eikä vain KTP-pelissä, vaan myös pitemmällä aikavälillä, Moussi pohti HJK:n kotisivuilla.
Moussia ei hankittu maalintekijäksi, mutta uskoo saldonsa vielä urkenevan.
– Lahtea vastaan minulla oli kulmasta yksi paikka, mutta ei mennyt sisään. Roolini on enemmän puolustava, mutta kyllä se maalikin sieltä vielä tulee, hän kertoo.
Joukkueet kohtasivat liigacupissa kahdesti ja saldona oli kaksi tasapeliä. KTP on kolmesta liigapelistään saalistanut kaksi tasapelipistettä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu