RoPS-vahdin kausi ohi?
RoPS kertoo verkkosivuillaan, että seuran ykkösmaalivahdin Tomer Chencinskin olkapää leikataan. Chencinskin olkapään kiertäjäkalvosin on revennyt.
– Leikkaus tehdään Rovaniemellä jo ensi viikolla, ortopedi Risto Kemppainen vahvistaa.
Leikkauksen jälkeen keskimääräinen toipumisaika on neljä kuukautta. Näin ollen Chencinski olisi pelikunnossa elokuun lopulla, jolloin Veikkausliigakautta on jäljellä vielä parisen kuukautta ja syys – lokakuussa RoPSilla on vielä seitsemän peliä.
– Toipuminen tällaisista operaatioista on yksilöllistä ja vaihtelevaa, ja pelikuntoon pääseminen vielä oma hommansa. Emme siis voi laskea sen varaan, että Chencinski enää tällä kaudella pelaa, RoPSin urheilujohtaja Jari Ilola linjaa RoPS:n sivuilla.
RoPSin maalivahtitilanne on toukokuun alusta alkaen täysin auki. Pikakomennuksen RoPS-maalille saanut Ville Iiskola edustaa seuraa 3.5. saakka.
– Meidän täytyy kartoittaa vapaita maalivahteja, mutta onneksi meillä nyt on Iiskola. Ensin selvitämme asian hänen kanssaan. Hän ei ole pelannut pitkään aikaan, ja kunto on tietenkin kysymysmerkki, Ilola jatkaa.
RoPS ei ole vielä keskustellut Iiskolan kanssa hänen mahdollisuuksistaan ja halukkuudestaan jatkaa Rovaniemellä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran