Sporting Lissabon hyväksynyt jo Arsenalin tarjouksen keskikenttämiehestään?
Kuva: Getty Images
Portugalilaislehti O Jogon mukaan Arsenal on aloittanut neuvottelut Sporting Lissabonin keskikenttämiehen William Carvalhon, 23, kanssa.
Lähteen mukaan portugalilaisseura oli aiemmin hinnoittelut pelaajan 40 miljoonan euron arvoiseksi, mutta olisi nyt hyväksynyt lontoolaisten 30 miljoonan euron tarjouksen. Jos tämä pitää paikkansa, siirto on enää henkilökohtaisista ehdoista kiinni.
Angolassa, mikä on Portugalin entinen siirtomaa, syntynyt Carvalho muutti jo pikkulapsena Portugaliin. Hän on edustanut Portugalia eri ikäkausimaajoukkueissa ja pelannut yhdeksän kertaa jo A-maajoukkueessakin.
Carvalho on pelipaikaltaan puolustava keskikenttämies, jollaisen tarve Arsenalilla on ollut jo pitkään. Tällä kaudella kyseisen pelipaikan on itselleen kuitenkin valloittanut seuran omista riveistä ranskalaispeluri Francis Coquelin, 23, erinomaisilla esityksillä.
Coquelin pelasi vielä ennen vuodenvaihdetta Championshipissa lainalla. Loukkaantumisten vuoksi hänet kuitenkin kutsuttiin takaisin edustukseen ja mies tarttui kaksin käsin annettuun mahdollisuuteen.
Coquelinin suoritustasoon ei täyttä luottoa?
Coquelin onkin ollut alkuvuoden parhaimmistoa pelipaikallaan koko Valioliigassa ja hän on pystynyt tuomaan tasapainoa tykkimiesten rivistöihin, mikä on johtanut erinomaisiin tuloksiin. Arsenalin kuitenkin uskotaan vielä epäilevän sitä, pystyykö Coquelin jatkamaan tällä tasolla esityksiä pidempiaikaisesti. Siksi seuran uskotaan yhä katsovan hankintoja keskikentälle puolustavaan rooliin ja Carvalho on ollut jo pidempään huhuissa yksi vaihtoehdoista.LUE MYÖS:
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”