FC Lahden luottotoppari ikävistä otsikoista: “Ei ole vaikuttanut joukkueen tekemiseen”
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahti metsästää vielä kauden avausvoittoaan Veikkausliigasta. Tehtävää ei ainakaan helpottanut viime sunnuntain ikävä välikohtaus, kun joukkueen kannattaja ajautui sanasotaan vastustajan tähtipelaajan kanssa.
FC Lahden kannattajalle mätkäistiin lopulta toistaiseksi voimassa oleva porttikielto joukkueen peleihin, kun kyseinen henkilö oli hiillostanut FC Interin Vahid Hamboa rasistisin kommentein sunnuntain pelin aikana.
Tapahtumaa on puitu viikon aikana ja Lahden organisaatiota saattaa vielä odottaa rangaistus Palloliiton kurinpidosta.
– Tapahtuma ei ole vaikuttanut joukkueemme tekemiseen, mutta emme missään nimessä hyväksy tuollaista käytöstä. En ollut paikalla, joten en voi sitä tarkemmin kommentoida, FC Lahden Markus Joenmäki sanoo SuomiFutis-sivustolle.
– Fanit elävät mukanamme ja huutelu kuuluu asiaan. Nyt mentiin kuitenkin rajan yli ja sitä emme hyväksy.
FC Lahti on ottanut neljästä pelaamastaan liigapelistä kolme tasapelipistettä. Seuraava haaste on SJK Lahden Kisapuistossa tänään perjantaina klo 18.30.
– Heikkokuntoisella kentällä on ollut iso vaikutus peliimme. Olimme hyviä tekonurmella HJK:ta vastaan ja harjoituskaudella. Ei kenttäämme voi vieläkään hyväkuntoiseksi kutsua, toppari harmittelee.
– Viime pelissä meillä oli kunnollista asennetta ja tekemisen meininkiä. Nyt pitää vain saada palloa maaliin, toppari linjaa.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä