SJK:n pelissä parannettavaa – ”Pelaajat eivät saa joutua miettimään ja ratkaisemaan tilanteita”
Kuva: Juha Tamminen
Viime vuonna Veikkausliigassa hopeaa saavuttanut Seinäjoen Jalkapallokerho on jatkanut siitä, mihin se vähämaalisella edelliskaudella jäi. Joukkue on napannut kaksi niukkaa 1-0-voittoa RoPSista ja Jarosta sekä tasannut pisteet kertaalleen FC Interin kanssa maalein 1-1.
SJK:ssa ei kuitenkaan olla hyvistä tuloksista huolimatta tyytyväisiä esityksiin kentällä.
– Pelillisesti emme ole siellä missä haluamme, sillä emme ole dominoineet otteluita. Tosin alkukauden kentätkään eivät ole tukeneet hyökkäyspään pelaajiemme ominaisuuksia, keskikenttäpelaaja Jussi Vasara sanoi SuomiFutis-sivustolle.
Vasaran mukaan joukkueelle on selvää, missä asioissa pitää parantaa.
– Kollektiivisessa tilanteen tunnistamisessa on parannettavaa. Kaikkien pitää tietää milloin mennä eteenpäin ja milloin kierrättää poikittain.
– On oleellista esimerkiksi keskikentällä toistaa samoja liikkeitä koko ajan. Pelaajat eivät saa joutua miettimään ja ratkaisemaan tilanteita.
Tilanne ei silti missään nimessä huolestuta FC Hongasta Seinäjoelle täksi kaudeksi siirtynyttä peluria.
– Olen kuitenkin luottavainen, että asiat paranevat, sillä täällä tehdään koko ajan harjoituskentällä systemaattisesti töitä sen eteen. Me olemme kuitenkin koko ajan puolustaneet hyvin ja voittaneet pelejä. Sen päälle on hyvä rakentaa, Vasara päätti.
SJK pelaa seuraavan ottelunsa tänään sunnuntaina, kun sarjanousija HIFK saapuu Seinäjoelle. Ottelu alkaa Seinäjoen keskuskentällä klo 16.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Veikkausliigan ”supermaanantai” lunasti kaikki odotukset – uudet hankinnat loistivat
- Lionel Messi: tämän takia maajoukkueura päättyy
- Liverpool teki seurahistoriansa toiseksi kalleimman hankinnan
- Toimittaja: HJK-puolustaja siirtyy Ruotsiin – tuttu suomalaisluotsi odottaa
- Veikkausliigan runkosarjan päätöskierroksella isot panokset – tästä pelataan
- Katso: Jardell Kanga iski komean maalin Motherwell-debyytissään
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Toimittaja: HJK-puolustaja siirtyy Ruotsiin – tuttu suomalaisluotsi odottaa
- Liverpool teki seurahistoriansa toiseksi kalleimman hankinnan
- Veikkausliigan ”supermaanantai” lunasti kaikki odotukset – uudet hankinnat loistivat
- Lionel Messi: tämän takia maajoukkueura päättyy
- Siirtosaaga maaliin – Djurgården maksoi viidennen sarjatason pelaajasta kaksi miljoonaa euroa
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Lukas Hradecky nollasi Marseillen – AS Monaco nousi Ligue 1:n kärkipaikalle
- Aftonbladet: Leo Walta siirtymässä MLS:ään