Vamma vei voiton suomalaispelaajasta: ”Oli vain pakko luovuttaa”
Kuva: Juha Tamminen
Ruotsalaisjätti AIK:n puolustaja Sauli Väisänen loukkaantui Tukholman paikallisottelussa sunnuntaina ikävästi.
20-vuotias Väisänen oli AIK:n avauksessa, kun joukkue kohtasi Djurgårdenin Tukholman derbyssä Tele2-areenalla. Suomalaistoppari joutui harmikseen jättämään pelikentän jo vartin pelin jälkeen, kun hän loukkasi nilkkansa.
– Derbyn tunnelma Tele2-areenalla oli vahva ja tuntui siltä, että olimme niskan päällä. Kai siinä jokainen haluaa ottaa vastustajasta yliotetta ja itsekin menin reippaasti tilanteisiin. Parissa tilanteessa tai oikeastaan tilanteiden jälkeen väänsin vasemman nilkkani kahdesti ottelun avausvartin aikana! Kovia vääntöjä, ensimmäisessä nilkka jäi jonnekin, sattui aina kun en ollut pelissä mukana, mutta tilanteissa ei ollut hätää. Mutta toisen vääntymisen jälkeen oli vain pakko luovuttaa. Eniten kirveli jättää upea peli kesken, sitten mietin pukukopissa miten pahasti jalka on mennyt ja pelin jälkeen harmitti, kun emme saaneet kolmea pinnaa, Väisänen harmittelee pelaajatallinsa OrsaSportin sivuilla.
Näillä näkymin edessä on ainakin kolmen viikon huili jalkapallokentiltä, mutta pahimmassa tapauksessa toipuminen voi kestää pidempäänkin.
– Pelin jälkeinen aamu oli hankala, mutta jätin kepit pois vaikka turvotus oli suurta. Ei nilkkani ollut koskaan ollut tuossa kunnossa. Menin näyttämään jalkaa heti ja lääkärit epäilivät jopa murtumaa noin suuren nesteen takia. No, röntgen pelasti ja kyseessä on ”vain” sidevamma. Meillä on vielä kolme peliä ennen U21 EM-taukoa, mutta niissä tuskin pelaan enkä juuri nyt oikein usko pelaavani Bolliksen satavuotispelissäkään 13.6 Ruotsia vastaan. Harmittaa, mutta onneksi ei sattunut pahempaa. Päivä kerrallaan ja toivottavasti muutamalla viikolla selviää!
AIK:n urheilutoimenjohtaja Björn Wesström on pahoillaan Väisäsen puolesta.
– Saulin kanssa ei voi puhua todellakaan pienestä epäonneasta, vaan todellisesta epäonnesta. Sauli on kehittynyt pelaajana valtavasti, ja nyt kun valmentajamme todellakin haluavat laittaa hänet kentälle toppariksi, niin tuntuu, että jotain sattuu, Wesström sanoo.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta