Länsitalo maalasi FC Lahdelle – ”Näitä lisää!”
Kuva: Juha Tamminen
Maalinteko on ollut viime kauden pronssijoukkue FC Lahdelle kevään ajan tuskaisaa. Keskiviikkona joukkue iski HIFK:ta vastaan kahdessa minuutissa kaksi ja vei pelin 2-0 (0-0).
FC Lahti oli voittanut ennen keskiviikkoa vasta kaksi liigapeliä. Paikkoja osumiin on ollut, mutta viimeistely taas takunnut pahemman kerran. HIFK:ta vastaan osui ensin Matheus Alves rangaistuspilkulta 70. minuutilla ja heti perään Jussi Länsitalo läpiajon päätteeksi.
– Tänään nähtiin kentällä sellainen kotijoukkue, kun pitääkin olla. Taistelimme, emme antaneet periksi, teimme maalit ja voitimme pelin, Länsitalo hehkutti IS TV:n haastattelussa.
– Toinen maali oli Drilonilta (Shala) upea syöttö läpi minulle. Siitä oli helppo kiertää veskari ja pistää tyhjiin. Yleensä siinä miettii vaikka mitä ratkaisuja, mutta nyt ei onneksi päässä liikkunut paljon. Veskari tuli sen verran kovaa vastaan, joten ratkaisu oli aika selvä, laituri kertasi.
– Se oli upea vastahyökkäys. Saimme hyvän riiston ja siitä hyvä syöttö läpi. Näitä lisää!
FC Lahti kohtaa viikon toisessa kotiottelussaan toisen helsinkiläisseuran, kun vieraaksi saapuu mestari HJK. Joukkueet pelasivat kauden toisella kierroksella 1-1-tasapelin Sonera Stadiumilla.
– Otimme tästä hyvän esimaun. Sunnuntaina on edessä ehkä vähän kovempi kamppailu. Täysillä mennään siihenkin ja otetaan kolme pistettä, ”Länkkäri” päätti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen