RoPS on sarjan paras vierasjoukkue – ”Ehdottomasti tyytyväinen pisteeseen”
Kuva: Juha Tamminen
RoPS on ottanut tällä kaudella jo 13 pistettä vieraskentiltä. Saldo tekee pitkän matkan napapiiriläisistä sarjan parhaan vierasjoukkueen.
Viimeisin vieraspiste tarttui mukaan tiistaina Helsingistä, kun loppulukemiksi HIFK:n kanssa kirjattiin 1-1.
RoPS tuli otteluun kovalla sykkeellä ja jätti HIFK:n vastaanottavaksi osapuoleksi. Kotijoukkue kuitenkin meni johtoon Fredrik Lassasin osumalla vajaan puolen tunnin kohdalla. Pian tämän jälkeen HIFK alkoi myös ottaa kamppailua pihteihinsä.
– Peli oli aikamoista taistelua, niin kuin osasimme arvioidakin. Ottelu oli tasainen, he saivat toisella puoliajalla hallintaa enemmän. Meidän oli pakko pudottaa koko pakka alas. Olen ehdottomasti tyytyväinen pisteeseen, Mika Mäkitalo totesi pelin jälkeen SuomiFutis-sivustolle.
RoPS voitti ennen maaottelutaukoa kärkikamppailussa SJK:n 1-0 Mäkitalon osuttua jo kahdeksannella minuutilla. Aikainen maali olisi ollut mahdollinen myös Helsingissä, mutta HIFK kesti myllytyksen.
– Se on jossittelua. Totta kai maali auttaa aina. Yleensä olemme olleet vahvoilla, kun olemme saaneet ensimmäisen maalin. Tämä kuitenkin osoitti, että olemme hyvä joukkue. Tulimme tappioasemasta tasoihin.
RoPS pitää seuraavaksi muutaman päivän juhannusvapaan, jonka jälkeen alkaa keskittyminen maanantain kotiotteluun Ilvestä vastaan.
Matti Heikkilä, Helsinki
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti