Jordan Ayew on lähellä siirtoa Englannin Aston Villaan, kertoo Sky Sports. Ranskan Ligue 1:n Lorient on lähteiden mukaan päässyt sopimukseen 23-vuotiaan ghanalaisen siirtosummasta, joka on 12 miljoonaa puntaa (noin 17 miljoonaa euroa).

Ayew on legendaarisen Abedi Pelen poika. Hänet valittiin muun muassa kolmesti Afrikan vuoden pelaajaksi 1990-luvun alussa. Jordanin veli André siirtyi aiemmin kesällä Valioliigan Swanseaan.

Tim Sherwoodin manageroima Aston Villa on toistaiseksi ollut siirtomarkkinoilla pitkälti häviävänä osapuolena. Tällä viikolla varmistui tähtihyökkääjä Christian Benteken lähtö Liverpooliin, ja joukkueen kapteeni Fabian Delph lähti puolestaan Manchester Cityyn.

Villa vaikuttaa rekrytoivan tätä nykyä ahkerasti Ranskasta, sillä aiemmin tällä viikolla seura esitteli Lillestä siirtyvän keskikenttämies Idrissa Gueyen ja Nicestä saapuvan laitapakki Jordan Amavin. Hyökkäys kaipaa kuitenkin edelleen vahvistusta. Ayewin lisäksi kärkeen on huhuttu Emmanuel Adebayoria, joka työskenteli Sherwoodin kanssa jo Tottenhamissa.