Tästä miehestä odotettiin Zidanen seuraajaa – muistetaan sensaatiomaisesta maalistaan

Brittilehti Guardian muistelee Yoann Gourcuffin uran käänteitä. Muun muassa ranskalaislehti L’Équipe nimesi taiturin Zinedine Zidanen seuraajaksi Ranskan maajoukkueessa.
Gourcuff siityi jo 20-vuotiaana Italian AC Milaniin vuonna 2006. Zidanehan lopetti uransa kesällä 2006, joten Gourcouff oli juuri sopivassa iässä, kun alettiin pohtia Ranskalle uutta pelintekijää.
Ranskalainen ei onnistunut tekemään läpimurtoa Italiassa ja siirtyi lopulta lainalle Bordeaux’hon kaudeksi 2008-2009. Silloin Gourcouff pelasikin elämänsä kauden onnistuen muun muassa tekemään 11 maalia Ranskan pääsarjassa. Syksyllä 2008 nuorukainen myös debytoi maajoukkueessa.
Ennen kaikkea ranskalainen muistetaan tuolta kaudelta tämän uskomattoman maalinsa vuoksi. Bordeaux voitti mestaruuden, ja kaiken piti nyt olla valmista suurelle läpimurrolle.
Gourcouff siirtyi syksyllä 2010 Lyoniin 22 miljoonan euron siirtosummalla. Mies on kärsinyt viimeiset viisi vuotta loukkaantumisista eikä ole noussut läpimurtokautensa tasolle. Ranskalainen on saanut kritiikkiä jopa haluttomuudestaan pelata, vaikka siihen kykenisi.
– Tämä tarve olla aina 100-prosenttisessa kunnossa pelatakseen on muulle joukkueelle ja seuralle vaikea ymmärtää. … Hänen olisi pitänyt tuoda paljon enemmän, totesi Lyon-kapteeni Maxime Gonalons seuran kesällä jättäneestä Gourcouffista.
Gourcouff on tällä hetkellä ilman sopimusta, ja miehen uskotaan jatkavan Ranskassa pelaamista. Rennes, Bordeaux ja Monaco ovat olleet esillä potentiaalisina uusina seuroina.
Lähde: Guardian
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu

- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja