FC KTP:n Samuli Kaivonurmi esiintyi sunnuntaina pitkästä aikaa kotkalaisyleisön edessä Arto Tolsa Areenalla.

Aivoruhjeen takia lähes viisi kuukautta pois pelikentiltä ollut hyökkääjä Kaivonurmi pelasi sunnuntai-iltana pitkästä aikaa kotiyleisön edessä Kotkassa. HJK:ta vastaan pelattu ottelu päättyi 1-1-tasapeliin.

Kaivonurmi loukkaantui pahasti toukokuun alussa pelatussa ottelussa, kun hän löi päänsä yhteen IFK Mariehamnin pelaajan kanssa. Seurauksena oli aivoruhje, eli astetta vakavampi vamma kuin aivotärähdys.

72. minuutilla Niko Ikävalkon kentällä sunnuntaina korvannut Kaivonurmi, 27, oli vähäsanainen HJK-ottelun jälkeen. Hallitseva Suomen mestari onnistui tasoittamaan ottelun toisella jaksolla, kun Ousman Jallow iski läpiajon päätteeksi pallon ohi yhdysvaltalaisveskari Craig Hillin. KTP:n avausmaalin iski avausjakson lopulla toppari Nosh A Lody.

Veikkausliigan jumbona majailevalla KTP:llä oli Kaivonurmen mielestä täydet mahdollisuudet kolmeen pisteeseen.

– Aikamoista hurlumhei-jalkapalloa oli loppua kohden. Mentiin päästä päähän ja kaveri pääsi tasoihin. Harmi, kun olisi ollut mahdollisuus ottaa kolme pinnaa, Kaivonurmi sanoi IS Extran lähetyksessä.

– Näistä pitää oppia taas kerran.

Paluu kotiyleisön eteen oli Kaivonurmelle luonnollisesti hieno asia, mutta turhan paljon mies ei paluutaan hehkuttanut. Hän teki selväksi, ettei pallotuntuma ole paras mahdollinen pitkän loukkaantumisen jälkeen.

– Muuten ihan kiva, mutta pallot eivät jää koukkuun, kärkimies naureskeli.

Veikkausliigan sunnuntain tulokset:

FC KTP-HJK 1-1
Ilves-FC Lahti 1-2
RoPS-VPS 2-1