FC Lahden laitapelaajan polvi leikattiin – ”6-9 kuukautta täyteen pelikuntoon”

FC Lahden laitapelaaja Jussi Länsitalo koki ennen syksyn maaottelutaukoa kovia kotipelissä KuPSia vastaan. Hän loukkasi juuri ennen taukoa polvensa eikä kyennyt jatkamaan peliä.
Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että polvesta on mennyt ristiside poikki. Sitä myöden Länsitalon kausi oli paketissa.
Viime viikolla Länsitalon polvi leikattiin Helsingissä. Operaatio meni suunnitelmien mukaan.
– Siinähän se. Lääkäri sanoi, että oli siisti repeämä. Tehtiin uusi ristiside, perustähystysleikkaus. Nopea keikka, pari tuntia kesti, Länsitalo kertoo Lahden tiedotteessa.
Länsitalolla on vastaavasta loukkaantumisesta jo kokemusta. Kaudella 2013 hänen oikeasta polvestaan katkesi ristiside. Nyt kyseessä oli kuitenkin vasen polvi.
– En tiedä onko sillä merkitystä. Oikea polvi on kuntoutunut hyvin ja Se kestää täysin. Vasemmalle toivotaan samanlaista kuntoutumista, Länsitalo sanoo.
”Länkkärillä” on edessään pitkä toipumisprosessi, joka etenee pienin askelin.
– 6-9 kuukautta täyteen pelikuntoon. Viikko vielä keppien kanssa. Sitten opettelee kävelemisen uudestaan. Perusliikkeitä, että saa lihaksia aktivoitua. Kuukausi niin saa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän tekemään. Kolme kuukautta menee, että pääsee juoksemaan ja kunnolla ruveta vahvistamaan. Pikkuaskeleita näin alkuun, Länsitalo selventää.
Lahden kausi alkoi epätasaisesti, mutta Kuhnureilla on edelleen hyvä mahdollisuus kiilata mitalisijoille.
– Vaikea kausi. Varsinkin alkukausi oli hankala. Peli toimi hyvin, mutta ei tullut voittoja. Pelataan nyt ehkä vähän suoraviivaisemmin. On tullut pisteitä, mutta varsinkin häntäpään joukkueita vastaan on ollut vaikeita pelejä. Ollaan pelattu hyvää loppukesää ja syksyä. Sarjataulukko on sen verran tiukka, että päästään kunnolla taistelemaan mitaleista, Länsitalo miettii.
Länsitalo pelasi hyvän kauden ja ehti 18 pelaamassaan ottelussa tehdä kaksi maalia sekä syöttää yhden. Omaan kauteen mies itse ei täysin tyytyväinen kuitenkaan ole.
– Ehkä samanlainen kuin joukkueen kausi. Ailahtelevaa. Ei voi olla tyytyväinen, kun loppukausi jäi kesken. Tavoite oli pelata ehjä kausi. Hyviä juttuja. Ehkä sekin näkyi, että tuli jälkikäteen mukaan. Pelituntuma oli alkuun vähän hukassa. Pääsin sitten alkukesästä kunnolla vauhtiin ja sain minuutteja, Länsitalo kommentoi.
Länsitalon sopimus loppuu tähän kauteen. Ensimmäinen prioriteetti on kuntouttaa polvi kuntoon, eikä seuran kanssa ole vielä käyty neuvotteluja ensi kauden kuvioista.
– Ei ole ollut seuran kanssa puhetta. Se ei ensisijaisesti ole mielessä. Ensin koittaa saada polven kuntoon. Katsoo sitten ensi maaliskuussa, mikä on tilanne.
Teksti: FC Lahden tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”