Lauri Dalla Vallella ikävä vamma – ”Ruiske voisi nopeuttaa paranemista”

Crewe Alexandran riveissä Englannin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava suomalaishyökkääjä Lauri Dalla Valle satutti niskansa puskutilanteessa ja pelaaminen putoamistaiston kannalta tärkeässä lauantaisessa ottelussa Peterboroughia vastaan on epävarmaa.
Dalla Valle oli sivussa jo edellisestä tappiollisesta ottelusta Bradford Cityä vastaan. Lauantaisessa ottelussa Dalla Valle olisi todennäköisesti noussut avaukseen, sillä kärkimiehistä Marcus Haber on Kanadan maajoukkueen matkassa.
Hyökkääjäpulaa poteva Crewe koettaa saada suomalaisen pelikuntoon lauantaiksi.
– Lauri on saanut hoitoa vammaansa, mutta niska aiheuttaa hänelle edelleen kipuja. Vamma parantuu ajan kanssa, mutta ruiske alaniskaan voisi nopeuttaa parantumista. Tällä hetkellä Laurin osallistuminen viikonlopun otteluun on kuitenkin epävarmaa, kertoo seuran manageri Steve Davis Crewen verkkosivuilla.
Dalla Valle on pelannut tällä kaudella 11 ottelussa ja tehnyt niissä kaksi maalia.
Crewe on sarjassa viimeisenä, mutta ylös putoajan paikalta on vain kolme pistettä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan